torstai 27. tammikuuta 2022

Fu Man Lou

Lue päivitetty arvostelu helmikuulta 2023 täältä!

Klaukkalaan muuton jälkeen katseeni on kohdistunut luonnollisesti paikalliseen ravintolatarjontaan. Olen erittäin kiinnostunut, mitä sillä on tarjottavanaan. Kiireinen elämänvaihe yhdistettynä hankalaan koronatilanteeseen ja ravintolarajoituksiin ovat kuitenkin vaikuttaneet siten, että olen tähän asti käynyt vain yhdessä ainoassa ravintolassa. Se on Fu Man Lou. Kaikki kunnia sille.



Fu Man Lou ei ole parhaimpia kiinalaisia, joissa olen käynyt. Ei se varmasti edes yritä tavoitella genren kärkeä. Ravintola on kaukana esim. Brokadin laadusta ja makumaailmasta. Geneerisyydestään huolimatta Fu Man Lou ajaa asiansa ja on toiminut minulle silloin tällöin arjen harvinaislaatuisena mättölounaspaikkana. 


Fu Man Lou tarjoaa tyypillistä ”eurokiinalaista” eli tuttua ja turvallista, kädenlämpöistä: sushia sekä enemmän tai vähemmän aitoja kiinalaisia makuja. Sushit ovat kaukana huippuyksilöistä, mutta välttävät. Kiinalainen puoli toimii paremmin. Erilaisia lihoja on tarjolla monipuolinen ja maistuva valikoima: härkää, possua, kanaa, uppopaistettuna ja ilman. En tuhlaa rajallista lautastilaani ”salaattipuolen” antimiin tai keittoon. Ottaako joku oikeasti tuolla suolakurkkua, ananasta tai oliiveja lautaselleen? Useimmiten olen päättänyt lounashetkeni kahviin ja sopivasti muutaman suupalan kokoiseen kahvinisuun. Teollista kakkua mutustellessa voikin sitten kysyä, että miksi sitä piti taas ottaa. 


Fu Man Loulla on laajat aukioloajat. Buffet (11,50 €) on tarjolla arkisin puoli yhdestätoista iltaseitsemään saakka, pois lukien maanantait, jolloin ruokailu päättyy tylysti jo viideltä. Viikonloppuisin buffet on tarjolla iltaseitsemään, mutta kustantaa kolme euroa enemmän. Kyse ei siis ole lounasbuffetista sanan varsinaisessa merkityksessä. 



Ravintolan henkilöstö on äärimmäisen vähäeleistä ja -sanaista. Tervehdykset ovat riittäneet kanssakäymisiksemme kaikkina kertoina, ja nekin vain sisään astuessa. Miljöö jatkaa mitäänsanomatonta linjaa, mikä ei haittaa minua vähäisessäkään määrin, sillä tulen tähän ravintolaan täyttämään vatsani, en sieluani. Fu Man Loussa homma joka tapauksessa toimii, eikä ruoka lopu koskaan kesken. Vahva kolmosen suoritus. 



Katsotaan minkä paikallisen kohteen otan seuraavaksi työn alle. Onko vinkkejä?

Ruoka 3/5

Kokemus 2/5

Hinta-laatu 4/5

Fu Man Lou

Lepsämäntie 1, 01800 Nurmijärvi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti