keskiviikko 19. lokakuuta 2022

Cafe Kirjava

Kun kulkee läpi Klaukkalan keskustan, ei voi olla huomaamatta vanhassa puutalossa sijaitsevaa Cafe Kirjavaa. Sen verran hyvin nimittäin Kototalo erottuu alueen muista rakennuksista. Cafe Kirjava ei olekaan ihan tavanomainen kahvila, sillä talon puitteet mahdollistavat mm. vaihtuvien taidenäyttelyiden pitämisen, tilan vuokraamisen sekä paikallisten käsityöyrittäjien tuotteiden myynnin.

Olen käynyt Kirjavassa pariin otteeseen lounaalla ja muutaman kerran kahvilla. Lounas on kasvispohjainen, mikä tuo kivaa vaihtelua omaan lounaskäyttäytymiseeni. Tarjolla on päivän keiton lisäksi raastepöytä ja leipää sekä pala suolaista piirakkaa. Näistä voi sitten valita itselleen sopivan kombinaation (7,50–11,30 €). Molemmilla kerroilla olen päätynyt tavoilleni uskollisena täyskäteen eli ottanut kaiken mahdollisen. 



Ensimmäisellä kerralla päivän keitto oli tomaatti-fetakeitto, joka oli samettisen hyvää. Sitä oli mahdollista tuunata mm. krutongeilla, siemenillä ja paahdetulla sipulilla. Raastepöytä oli varsin vaatimaton. Sen kohokohta oli kvinoa-edamamepapusalaatti. Feta-kasvispiiras oli iloisen värinen kaikessa kellertävyydessään ja makukin oli särmikäs.


Toisella kerralla keittona oli harvinaislaatuisempi juustokeitto, jonka kalpeaan ulkonäköön lisäsin väriä paahdetulla sipulilla. Lopputulos oli varsin maukas. Raastepöytä jatkoi aiemmalla linjallaan, mutta nyt joukosta erottui kinkku-fetapiirakan palat. Kävi vain niin, että sain sitä samaa piirakkaa ihan kunnon palan jo ottamalla laajimman lounaskombinaation. No, maistuvaa se oli joka tapauksessa. 



Lounaan lisäksi olen testannut Cafe Kirjavan makeaa puolta, lähinnä kakkupalojen muodossa. Ne ovat pätevää tasoa, mutta nostan esiin vegaanisen banaanikakun (3 €), jota epäilin kovasti, mutta joka yllätti minut positiivisesti herkullisuudellaan. 


Cafe Kirjava on idyllinen paikka, josta on helppo pitää. Se on vakioasiakkaansa varmasti löytänyt. Palvelu on äärimmäisen ystävällistä ja huomioivaa. Klaukkalassa ei montaa kahvilaa ole, Cafe Hugo tulee lähinnä mieleen. Siihen verrattuna Kirjavan valikoima on kymmenen kertaa pienempi, mutta sen minkä Kirjava häviää monipuolisuudellaan, se voittaa vähintään samankertaisesti tunnelmallaan ja miljööllään.  

Ruoka 4/5

Kokemus 5/5

Hinta-laatu 4/5

Cafe Kirjava

Klaukkalantie 59, 01800 Klaukkala 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti