tiistai 22. joulukuuta 2015

The Cock

Kieli poskella nimetty The Cock on ollut monen ravintolafanin huulilla tämän vuoden. Ravintolan taustalla häärii tunnettuja ravintola-alan ihmisiä. The Cock edustaa sitä ravintolakoulukuntaa, joka tarjoaa sosiaalisen ympäristön koko pitkän ja vaativan päivän tarpeisiin. Näinpä sinne voi mennä niin aamiaiselle, lounaalle kuin myöhäisillan syötävää etsimäänkin. Itse olen testannut muutamaan otteeseen lounaan ja kertaalleen aamiaisen, joten jonkinlaista purutuntumaa arvosteluun löytyy.
 

Aamiainen ei täällä ole mikään buffethenkinen all-you-can-eat-pläjäys, vaan listalta poimitaan omien mielihalujen mukainen annos tai useampia. Itse päädyin ranskalaiseen klassikkoon Croque Monsieuriin (8 €) eli lämpimään kinkku-juustovoileipään. Juomaksi luonnollisesti ainoaa oikeaa kahvia eli suodatinkahvia (3 €). Aikaisena arkiaamuna olin ensimmäinen ja itse asiassa ainoa asiakas koko käyntini ajan. Hämmentävää. Ilmeisesti myös keittiövälineet olivat vielä unten mailla, sillä pian minulle kerrottiin, että annoksessani kestää hieman. Hyvityksenä minulle tuotiin kahvia lisää niin paljon kuin olisin pystynyt juomaan. En tiedä, olisivatko täytöt muutoin kuuluneet hintaan. Luulisi kyllä kuuluvan. Kun leipä lopulta saapui eteeni pahoittelujen kera, oli ensitapaamisemme riemukas. Annos näytti ja myös maistui herkulliselta. Maut olivat balanssissa ja suhteellisen tuhtia leipää tasapainotti oivallisesti raikas ja hyvänmakuinen salaatti. Leivästä lähti helposti nälkä. Tällä hinnalla saa varmasti laajemman ja monipuolisemman aamiaisen muualta, mutta toisaalta välillä on kiva tilata yksi laatuannos listalta kuin mennä jonon perälle jonottamaan yhteen takertuneita karjalanpiirakoita ja mähmäistä munavoita, eikö vain?



Lounaalla Cockissa on tarjolla joko keitto ja salaatti (10 €) tai näiden lisäksi myös pääruoka, joka sisältää kahta eri vaihtoehtoa (12 €). Olen yleensä päätynyt jälkimmäiseen, sillä on kiva maistella eri ruokia. Täytyy tosin sanoa, että ravintolan vahvuus ei välttämättä löydy pääruoista. Ne ovat usein olleet vähän kuivia, mauttomia tai yksinkertaisesti vain outoja. Nämä kaikki adjektiivit tiivistyivät kuivaan ja mauttomaan simpukkapastaan, jossa simpukat tarjoiltiin kuorineen niin, että syömiskokemus oli perin ankea. Ei kenelläkään (eihän?) ole intressiä – varsinkaan lounaalla – alkaa irrottelemaan simpukoista sisusta ja asettelemaan tyhjiä kuoria lautasen reunalle. Cockissa se juttu tuntuukin olevan monipuoliset ja rohkeat kasvis- ja juuressalaatit, joita kannattaa ryydittää laadukkaalla leivällä ja levitteillä.



The Cock on löytänyt ystävänsä, sillä paikka on aina tupaten täynnä lounasaikaan. Useasti on pitänyt kääntyä ovella ympäri, kun on nähnyt ruokajonossa vellovan ihmismeren. Ravintola on kyllä kaikessa tiiviydessäänkin ihan tyylikäs ja sijaitsee ns. hyvillä mestoilla Kasarmitorin kulmassa. Cockin drinkit on arvosteltu kaupungin korkeimpaan kymmenykseen, joten iltatoiminta ja -tarjonta tulee vielä itsekin tutkia. Aamiaisen ja lounaan perusteella näkemykseni on se, että ruoka on kohtuullista, mutta parempaankin olisi varmasti rahkeita. Lisäksi hinnat on viritetty skidisti yli hinta-laatusuhteen kultaisen leikkauksen.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




The Cock
Fabianinkatu 17
00170 Helsinki
http://thecock.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti