maanantai 28. joulukuuta 2015

Faro Channelside Bar & Restaurant

Faro sijaitsee urbaanin idyllisissä maisemissa Ruoholahden kanavan varressa. Harmi vain, että kesä ja kuulaan kaunis syksy tuntuvat enää vain muistoissa ja tilalle ovat tulleet helsinkiläisen nykytalven kulmakivet: pimeys, kylmyys ja märkyys. Ravintolan sisätiloista on silti upea katsella kanavan kevyttä merenkäyntiä. Sisätilat ovat muutenkin tyylikkäät ja tarjoavat hienot puitteet illalliselle ravintolaytimen ulkokehällä. Internet kertoo, että ravintolan sisustuksen on disainannut itse Vertti Kivi.

Tällä kertaa jätimme suosiolla seuralaiseni kanssa väliin alkupalan ja jälkiruoan. Keskityimme puhtaasti bisneksiin, viinilasilliseen ja pääruokaan. Saimme kuitenkin suuhunpantavaa jo ennen pääruokia, koska pöytäämme tuotiin vaaleaa, oikein maukasta leipää ja oliiviöljy-balsamicoa.


Oma valintani pääruokien suhteen oli tällä kertaa helppo: entrecôte-chimichurrileipä (23 €). Sen sijaan seuralaiseni pähki ja pähki leipäni ja Fish’ Chipsin (20 €) välillä ja lopulta turvautui tarjoilijan apuun. Paljastettakoon, että jälkimmäinen vaihtoehto voitti korianterin mitalla. Annoksessani oli yritystä vaikka muille jakaa, mutta kokonaisuudesta jäi kuitenkin jollakin tapaa epämääräinen kuva. Yksittäisissä elementeissä ei sinänsä ollut valittamista, mutta erilaisia makuja oli kenties vain liikaa. Yksinkertaisempi (lue: bistromaisempi) kokonaisuus olisi toiminut paremmin. En tällä kertaa kysellyt sen kummemmin seuralaiseni annoksen perään, mutta hyvin se näytti maistuvan. Viinisuositukseni toimi hyvin annoksen kumppanina.

Puitteet Farossa ovat kunnossa ja epäilemättä keittiöosaaminenkin. Jonkinlaista fokusoitumista jäin kuitenkin ravintolalta kaipaamaan: onko kyse bistrosta vai jostakin vähän hienommasta? Viitteitä löytyi nyt molemmista, mikä ei tukenut lopputulosta parhaalla mahdollisella tavalla.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Faro Channelside Bar & Restaurant
Kellosaarenranta 2
00180 Helsinki
www.faroravintola.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti