sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Sandro Eira

Kallion Sandro on niittänyt mainetta ja palkintoja viimeisten vuosien ajan Helsingin ravintolapiireissä. Eikä toki syyttä. Itsekin lumouduin ravintolasta siellä taannoin lounastaessani. Nyt reilun vuoden ajan auki on ollut myös alkuperäisen boheemin Sandron pikkuveli Sandro Eira. Äkkiseltään saattaa ihmetellä, miten työläiskaupunginosasta ponnistava ravintola avaa uuden raflan Rööperin ja Eiran suunnille, mutta odottakaapas hetki. Menestyvä konsepti toimii varmasti lähes missä tahansa ja kyllähän eteläisessä Helsingissä asuu hyvästä ruoasta intoilevaa porukkaa yhtä lailla.

Molemmissa Sandroissa on sama hyväksi havaittu lounaskonsepti: salaatti (9,90 €), salaatti + keitto (10,90 €) ja salaatti + keitto + lämmin ruoka (12,90 €). Vuoden 2015 viimeisen päivän hyörinässä oli jäänyt lounaslista etukäteen tsekkaamatta, enkä sitä tehnyt paikan päälläkään. Jonoon vain! Ensimmäinen lautanen koostui kasvispitoisen alkupalapöydän ruukkujen antimista: pastasalaattia ak-tomaatilla, munakoisoa ja paprikaa, porkkanaa, parsakaalia, lehtikaalia, kesäkurpitsaa ja tietysti herkullista leipää ja erilaisia tahnoja kaupan päälle. Oikein hyvä aloitus, vaikkei välttämättä erityisen muistettava. Kylkeen vielä pieni annos vihreää keittoa, joka taisi koostua pavuista ja vihanneksista. Se ei päässyt jatkoon, vaan jäi jäähtymään nolona lautaselleen.


Pääruoaksi oli tarjolla lohta ja lihapullia sekä lisukkeina couscousia, munakoisoa ja jonkinlaista papu-kesäkurpitsahöystöä. Jätin tällä kertaa lohen kokonaan väliin ja keskityin herkullisilta näyttäviin lihapulliin ja höystöihin. Valintaa voidaan pitää onnistuneena, sillä pullat olivat maistuvia, kuten koko annoskin.

Rauhallisen lounashetken päätti suklaakakkupala, joka paljastui viimeiseksi tarjolla olevaksi. Lounasvuosi päättyi siis onnellisten tähtien alla, vaikkakin jaoimme kakkupalan ystäväni kanssa. Kakku oli sitä itseään: suklainen ja oiva pari kahvikupposelle.


Lounas oli hinta-laatusuhteensa puolesta timanttinen, sillä harvoin saa täysipainoista lounaskokemusta näin edullisesti. Ero vaikkapa edelliseen testauskohteeseeni kreikkalaiseen El Grecoon mitataan valovuosissa. Tosin se täytyy sanoa, että Sandro Eiran ruoka ei kyllä vetänyt vertoja isoveljellensä Kalliossa.

Huomaan edelleen ajoittain ikävöiväni Sandro Eiran tiloissa aiemmin toiminutta Mange Sudia. Siellä tuli käytyä useasti vuosien varrella ja sieltä lähti aina tyytyväisenä ja kylläisenä pois. Sandro jatkaa näitä perinteitä varmasti, mutta erityisemmin säväyttämättä.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Sandro Eira
Tehtaankatu 34 D
00150 Helsinki
http://sandro.fi/ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti