perjantai 23. syyskuuta 2016

Manhattan Steak House

Esplanadin Manhattan Steak Housessa on tullut käytyä vuosittain jo useamman vuoden ajan. Syynä tällaiseen orjalliseen käyttäytymiseen on yksinkertainen: Cityshopparilla saa oman valintansa mukaiset 200 gramman naudan ulkofileepihvit kaksi yhden hinnalla. Hyvä diili!

Vaikka kohtuullisen aikajanan päässä menneisyydessä on aikakausi, jolloin ulkona syöminen tarkoitti pippuripihvin tilaamista, tulee edelleen tänäkin päivänä eteemme hetkiä, jolloin ihminen haluaa – jopa tarvitsee – kunnon pihvin. Eikä siinä ole mitään pahaa. Tällöin mm. Manhattan Steak Housen ovi käy. Ravintolassa on toki tarjolla muutakin kuin pihvejä, mutta niinhän se on, että sitä otetaan, mihin ravintolan nimessäkin viitataan. Ei steak houseen mennä salaatille tai spagetti bologneselle. Nomen est omen.



Nauttimani aurajuustohärkäpihvi (listahinta 27,90 €, diilillä siis käytännössä puoleen hintaan) tarjoiltiin marinoidun sipulin ja aurajuuston kanssa, kyljessään herkkusieni-kermakastiketta. Lisukkeeksi otin normiranskalaisten sijasta valkosipuliperunoita. Annos oli jo tullessaan mehevän näköinen. Perunat tarjoiltiin omalla lautasellaan. Pihvi edusti hyvää laatutasoa, jota lisukkeet kastikkeineen komppasivat oivasti. Valkosipuliperunoissa oli valkosipulin suhteen sniiduiltu, mikä on toisaalta ymmärrettävää, mutta harmillista. Annos oli täyttävä, kuten pihviannoksen kuuluukin olla. Alkuun tuodut valkosipulileivät toimivat mainiosti ruokahalun herättäjinä.

Tarjoilu oli miellyttävää alusta loppuun, mutta ravintolan miljöö ei omaan silmään istu kovin kivasti. Parhaat paikat ravintolassa ovat luonnollisesti ikkunapöydät, joista voi pihvin leikkaamisen lomassa katsella kiireisten helsinkiläisten kilpakävelyä ja turistien rauhallisempaa käyskentelyä Espan loppukesän auringonpaisteessa.

Manhattan Steak House on viime aikoina ollut enemmän julkisuudessa omistajiensa veronkierrosta ja verorikoksista kuin pihveistään, mutta syyskuun alun uutiset kertovat, että ravintolaketju on siirtynyt perheessä seuraavalle sukupolvelle ja ravintolatoiminta on jälleen terveellä pohjalla. Hyvä niin, sillä keskeisellä paikalla sijaitsevalle hyvälle pihviravintolalle on aina paikkansa!

Ruoka
Kokemus
HInta-laatu




Manhattan Steak House
Eteläesplanadi 24
00100 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti