Ravintola Helmi

Legendan mainetta ja kunniaa jaetaan tänä päivänä turhan suurella lusikalla, mutta sellaista nimitystä voisi kenties käyttää ravintola Helmestä – siis siitä vanhasta Helmestä, joka sulki ovensa kevättalvella. 1990-luvun alussa perustettu Helmi oli Helsingin ravintolamaailman kirkkaimpia tähtiä lama-ajasta nousevassa Suomessa, kuten Helsingin Uutiset kaihoisasti kirjoitti alkuvuodesta. Helmen takana oli muun muassa sellaisia tuttuja nimiä kuin Jyrki Sukula. Nyt kuitenkin Helmessä puhaltavat uudet itämaiset tuulet, sillä tiloissa toimii japanilainen ravintola, joka tarjoaa japanilaisia ja korealaisia herkkuja. Uudella Helmellä on uudet omistajat, joten vanhan Helmen kanssa yhteistä on ainoastaan nimi ja tilat.

Vanha Helmi tuli tutuksi, mutta enemmän kuitenkin aina ruokiensa kuin biletyksen kautta. Nyt olimme testaamassa uudestisyntynyttä Helmeä kautta aikain ensimmäisellä Offerilla-diilillämme. Sillä sai Tsubaki-menuja (58 €) kaksi yhden hinnalla.

Aivan alkajaisiksi tilasin sakea, tuota japanilaista riisistä valmistettua alkoholia. Minulle ei ole koskaan päässyt syntymään erityistä suhdetta tähän yleensä lämpöisenä tarjoiltavaan juomaan, eikä se tämänkään lyhyen yhteiselon jälkeen muuttunut. Ensimmäinen alkuruoka oli jotakin epämääräistä, mutta hyvänmakuista. Muutenkaan tarjoilijoiden hiljaa suomeksi tai englanniksi lausutuista ruoka-annosesittelyistä ei useinkaan saanut selvää. Epämääräisen, mutta kuitenkin hyvän annoksen jälkeen pöytään kiikutettiin kolme sashimia: katkarapua, lohta ja mustekalaa. Ei mitään erityistä. Seuraavaksi tarjoiltu äyriäisistä ja sienistä koostettu Dobin-keitto oli jälleen aikamoinen kuriositeetti: pelkkää lientä, jota kaadettiin kannusta pienen pienelle lautaselle! Mutta oli se ihan maukasta.

Sake Tataki oli puolestaan floppi. Hiillostettu lohi luonnollisesti vielä menetteli, mutta mikään muu ei. Tomaatti oli hitusen raakaa ja tofusta en ole koskaan välittänyt. Sitä oli sitä paitsi vaikea syödä puikoilla, kun se mureni kosketuksesta. Tempura No Moriawase oli annos friteerattua jättikatkarapua, mustekalaa ja vihanneksia. Annos voitti edellisen, mutta mitään makujen kimaraa tästäkään ei saatu aikaiseksi. Jäljellä oli vielä pääruoka eli härkää kivilevyllä. Annos olikin illan ykkönen. Liha oli erinomaista ja levyn pohjalla sihisevä kastike erittäin maukasta. Lihaa ja vihanneksia oli miellyttävää dipata siihen. Illan jokeri tulikin sitten pääruoan jälkeen: keitettyä riisiä lohen mädillä. Minä tykkäsin, vaimo ei. Sain siis kaksi annosta syödäkseni. Aika oudoltahan näytti lämpimän riisin ja mädin yhdistäminen, mutta mikäs siinä, jos makumaailma toimii!

Olen aina ollut sitä mieltä, että aasialaisten ruokien heikkous on jälkiruoat. Uskoisin muidenkin sokerihuurrettujen länsimaalaisten olevan samaa mieltä. Nyt jälkiruokana ollut vihreätee-pannacotta oli kuitenkin ihan mukiinmenevä loppusointu illalle: raikas ja erilainen.

Uuden Helmen yläkerran miljööstä on tehty tyypillisen japanilainen, aina sitä pelottavaa kättä liikuttavaa sähkökissaa myöten. Sisustus oli kenties vähän tekemällä tehty, mutta ei siitä sinänsä pahaa sanottavaa ole. Fengshuit olivat varmaan ns. kohdillaan. Tarjoilu oli ystävällistä, mutta varsinkin loppua kohden kohtuuttoman hidasta. En kaipaa BW-ravintoloiden Boltmaista nopeutta, mutta rajansa kaikella. Helmen ruoka tasapainotteli pettymyksen ja tasapaksuisen esityksen iljanteisessa juoksuhiekassa. Diilinkään avulla hinta-laatusuhde ei noussut juurikaan positiivisuuden puolelle.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Ravintola Helmi
Eerikinkatu 14
00100 Helsinki