sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Oatz (6K Food Market, Kampin kauppakeskus)

Kampin kauppakeskukseen avattiin juhannuksen alla uudenlainen ravintolakonsepti, joka tarjoaa kuuden eri keittiön luomuksia ruokailijoille yhdessä ja samassa tilassa. 6K Food Market -nimeä kantavan konseptin takana on joukko suomalaisen katuruokakulttuurin edelläkävijöitä. 6K:ssa operoivat Street Gastro, Kimchi Wagon, Oatz, BBQ on Wheels, Mad Wok sekä Fisu & Ranet. Kaukana menneisyydessä siintävät siis ne ajat, kun porukka päätti – kuten Antti Rinne sanoisi – ja loput mököttivät. Enää ei tarvitse käydä henkistä sapelien kalistelua ruokapaikan valinnasta, koska nyt jokaiselle löytyy varmasti syötävää. Kuulostaa hyvältä ja tämän päivän vaatimusten mukaiselta, joten herääkin kysymys: miksi vasta nyt?

Nyhtökaura on asia ja sana, joka on ollut paljon ihmisten huulilla viimeisen vuoden ajan. Eikä ilmeisesti ihan syyttä, sillä sille on ehditty jo sovittamaan niin sika-nautajauhelihan manttelinperijän roolia kuin uuden Nokiankin viittaa hentoisille harteilleen. Jostainhan sen talouskasvun on lähdettävä liikkeelle! Juuri kun opimme vaatimaan ruokavankkurista nyhtöpossua, tuli jo nyhtökaura. Mikä se nyhtökaura sitten on? Niinpä, hyvä kysymys, koska ainakin vastauksia on kosolti. Riippuen eri lähteistä nyhtökaura on:

•    mullistava uutuus lautasellasi, joka ei sisällä soijaa eikä vehnää, sillä nyhtökaura koostuu kaurasta ja palkokasveista
•    kasviproteiini-innovaatio
•    suomalaisinnovaatio, joka on kaurasta ja pavusta kehitettyä täydellistä proteiinia
•    arjen lihatuotteille kehitetty vegaaninen haastaja
•    innovaatio, joka tarjoaa ekologisempaa ja eettisesti kestävämpää tapaa selvitä arjen ruoanlaitosta.

Annetuista määritelmistä voi mielestäni tehdä kaksi johtopäätöstä:

1.    Nyhtökaura on vaikka ja mitä – sitä on vaikea selittää lyhyesti
2.    Nyhtökauralle on asetettu varsin suuria odotuksia.

Palataan asiaan ja tähän hetkeen. Kaveriporukalla olimme valinneet työpäivän jälkeiseksi ruokailupaikaksemme Kampin 6K:n. Vaikka veri olisi vetänyt Mad Wokin wokkien pariin, ajattelin edes hypetyksen tässä vaiheessa (myönnän, en ole early adopter) maistaa nyhtökauraa – siksi valintani kohdistui Oatziin. Lyhyeltä listalta valitsin grillatun rieskan nyhtökauralla (10 €). Nyhtökaura oli maustettu timjamilla ja mukana leivän päällä oli myös metsäsieniä. Rieskan vieressä oli pieni salaatti- ja raastekasa.


Jos rehellisiä ollaan, niin odotukseni eivät olleet kaiken maailman mauttomien soijaviritysten, saatanallisten seitanyritelmien ja tofuhirvitysten jälkeen kovinkaan korkealla. Kokeilunhalu edellä oltiin kuitenkin liikenteessä. Tässä mielessä en pettynyt kovinkaan pahasti, kun huomasin, että itse nyhtökaura ei maistunut miltään. Koostumus oli kivasti lihamainen, mutta makua ei ollut nimeksikään. Sienet olivat ihan hyviä. Salaattilisuke oli tyhjänpäiväinen ja mauton sekin. Mauttomuus kuvaileekin ylipäätään koko annosta parhaiten. Se on vähän sääli. Ymmärrän, että nyhtökauralla on valtavasti potentiaalia, kun sillä on mm. globaalit ympäristö- ja terveystrendit takanaan, mutta pitäähän itse tuotteenkin joltain maistua, eikö vain?

6K on toimiva konsepti ja uskon senkaltaisten raflakokonaisuuksien menestyvän jatkossakin ja jopa luovan jonkinlaisen uuden normaalin esim. kauppakeskusten ravintolamaailmoihin. Vaikka Food Marketin miljöö on kivan rouhea, ei se kuitenkaan ole kovin viihtyisä. Espoon bussien lähtölaitureita tuijottaessa ei kai oikein koskaan voi olla? Kaikesta huolimatta toivotan menestystä niin Oatzille, 6K:lle kuin nyhtökaurallekin!

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




6K Foodmarket
Kauppakeskus Kamppi, E-taso
00100 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti