tiistai 1. marraskuuta 2016

Marco Polo

Vaikka Vaasa ei aivan vieras kaupunki minulle olekaan, oli vierailun lähestyessä silti varmempi turvautua kaupunkia paremmin tuntevien ravintolavinkkeihin. Useammasta suusta vannottiin Marco Polon ja sen pizzojen nimeen. Kun vielä Tripadvisor ”todisti” aukottomasti paikan erinomaisuutta, oli valinta selvä. Kyseinen pizzabistro onkin muuten Vaasan vanhin pizzeria, joka muutama vuosi sitten sai uudet omistajat. Kokkiosaamista on haettu aina saapasmaasta saakka.


Lauantaisena alkuiltana pieni paikka oli lähes tyhjillään, mutta alkoi pikkuhiljaa täyttyä. Pizzalista oli herkullisen kuuloinen ja jokainen pizzanmussuttaja löytää varmasti oman suosikkinsa noin 30 pizzan valikoimasta. Meidän huomiomme kiinnittyi muutaman pizzan sisältävään erikoislistaan, josta löytyikin valintamme: La Carbonara ja La Capretta. Olen viime aikoina viehtynyt ns. valkoisiin pizzoihin. Ne tuovat mukavaa vaihtelua pizzojen suursyömärille. Tässä kehityksessä lähtölaukauksen ampui Piece ’n’ Loven täydellinen ankkapizza. Carbonarassa täytteinä oli mozzarellaa, parmesaania, pecorinoa, pancettaa, kananmunaa ja pippuria. Seuralaiseni Capretta oli perinteisempi tomaattikastikepohjainen pizza ja siinä oli mm. vuohenjuustoa ja munakoisoa. Molemmat pizzat olivat makumaailmaltaan täysosumia. Pizzassani eri juustot sekoittuivat lähes taivaalliseksi kokonaisuudeksi, jota täydensivät oivasti kinkku ja mustapippuri. Huomasi, että keittiöosaaminen oli huipussaan.


Pizzoja saa kahdessa eri koossa: piccola ja normale. Hintaeroa on pääsääntöisesti reilu kaksi euroa eli ganska lite. Tästäkin huolimatta otimme pizzamme pienempinä, jolloin ne maksoivat 10,50 € kiekko. Sanoisin, että erittäin kohtuuhinta tällaisista taidonnäytteistä! Pizzan halkaisija myös riitti täyttämään vatsamme juuri sopivasti. Tätä edesauttoi myös hintaan kuuluva alkusalaattipöytä, joka toimi oivana ruokahalun herättäjänä. Nautinnollisen aterian päätteeksi otimme vielä pallot talon omaa gelatoa (2,50 €). Valkosuklaajäätelö oli kaikessa täyteläisyydessään hieno päätös.


Marco Polo on intiimi paikka, jossa on vain muutamia pöytiä. Iso ikkuna luo kuitenkin avaruutta tilaan, josta löytyy paljon viehättäviä yksityiskohtia. Pizzaa odotellessa oli mukava kasvattaa nälkää selailemalla Saku Tuomisen ja Luca Platanian Pizze-kirjaa. Kilpailijoita testaamatta uskallan julistaa, että Marco Polo tarjoaa vähintäänkin Vaasan parasta pizzaa, mutta rohkenisin esittää sitä kärkikilpailijaksi myös maakuntasarjaan.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Marco Polo
Hovioikeudenpuistikko 11
65100 Vaasa

1 kommentti:

  1. Olen täysin samaa mieltä. On Suomen kärkipään mestoja!

    VastaaPoista