maanantai 19. maaliskuuta 2018

Hieta

Ravintola Hieta aukesi kovan mekkalan saattelemana viime vuoden huhtikuussa. Syynä mekastukseen oli tiloissa pitkään operoineen merimiessaluuna-Salven häätö taloyhtiön ukaasilla vain kivenheiton matkan päähän entisistä tiloistaan. Tilalle tuli Hieta. Any publicity is good publicity, right? Kortteliravintolaksi itseään tituleeraava Hieta haluaa olla edeltäjäänsä fiinimpi, mutta ei tärkeilevä. Salvessa ei tullut ikinä käytyä – ehkä naamani ei ole riittävän ahavoitunut ja ihoni tarpeeksi parkkiintunut – mutta kävimme testaamassa Hietan juhlapäivän kunniaksi.

Ruokalista sisältää pari menuvaihtoehtoa, alkuruoat, pääruoat, klassikot sekä jälkkärit. Pähkäilyä avittamaan tilasimme lasilliset cavaa (8 €), jotka paljastuivat raikkaaksi tuulahdukseksi talven viiman keskellä. Olemme vaimoni kanssa usein päätyneet siihen näkemykseen, että useimmissa ravintoloissa alkupalalista vaikuttaa jumalaisemmalta kuin pääruoat. Tällä kertaa uskalsimme toimia tämän vietin pohjalta, sillä valitsimme konservatiivisen alkuruoka + pääruoka -setin sijasta molemmille kolme alkuruokaa: maa-artisokkaa hapanruistaikinassa ja ruskeavoimajoneesia (9 €), luomucharolaistartaria ja sinappidressingiä (16 €) sekä pikkublinit ja päivän mätiä (19 €).



Maa-artisokka oli maistuva aloitus, mutta ei räjäyttänyt tajuntaa. Tummasävytteistä annosta piristivät tyrnit. Tartar oli varsinkin ulkonäöllisesti, mutta myös makumaailmaltaan samankaltainen kuin illan aloitusannos. Siitäkin nimittäin löytyi maa-artisokkaa ja tyrniä. Rehujen, artisokkien ja tyrnien alta löytyi kuitenkin myös laadukasta lihaa tekemään annoksesta osuvan. Blinit saivat esittää illallisemme pääruokaa. Klassisessa annoksessa oli kolme rapeaksi paistettua bliniä, siianmätiä, sipulia ja smetanaa kauniissa asetelmassa. Konstailematonta ja varmaa työtä sanoisin. Ruokia ryyditti saksalainen riesling (9 €), joka illan huumassa ja ruokiin keskittyessä jäi suosiolla sivuosaan.



Vaikka toimimmekin ruokien suhteen hieman epäortodoksisesti, emme sentään tilanneet wiener schnitzeleitä jälkiruoaksi, vaan otin kahvisuklaafondantin jallujäätelöllä (11 €) vaimoni ottaessa creme bruleen marinoiduilla lakoilla (10 €). Vaimoni kehui annostaan erityisen raikkaaksi ja muutoinkin onnistuneeksi annokseksi. Fondant oli sekin taitavasti tehty ja sen juokseva sisus oli herkullinen. Jallujäätelöstä sai sen sijaan jaloviinan makua hakemalla hakea – turhaan.



Hietan tarjoilu oli poikkeuksellisen ystävällistä. Meille esimerkiksi ehdotettiin pöydänvaihtoa ruokalistoja vielä tutkiessamme, sillä naapuripöytä paremmalla näköalalla oli juuri vapautunut. Arvostan. Muutenkin kanssakäyminen oli aitoa ja välittävää. Hietan sisustus on maltillisen siisti. Sen voittikin verraten helposti luonnonnäkymät Hietalahden satama-altaaseen.

Hieta vaikuttaa lämminhenkiseltä ja ruokien suhteen osaavalta kortteliravintolalta, jolle voi ennustaa pitkää ikää – jos taloyhtiön mieli ei matkan varrella muutu.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Hieta
Hietalahdenranta 11
00180 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti