torstai 8. maaliskuuta 2018

Phil’s Burger

Burger on sellainen ruoka ja burgerin tekeminen sellainen kuninkuuslaji, että fokus täytyy pitää selkeänä ja homma mahdollisimman simppelinä. Näin syntyy parhain lopputulos. Lopputuotteen tulee olla virtaviivaisen yksinkertainen, mutta laadukkaista raaka-aineista väsätty. Juuri tällä tavalla on toimittu ruotsalaisessa burgerketjussa, joka tottelee nimeä Phil’s Burger. Neljä vuotta sitten syntynyt ketju on jo seitsemän yksikön laajuinen. Suurin osa niistä sijaitsee luonnollisesti Tukholmassa. Kävimme testaamassa niistä Drottninggatanilla majailevan ravintolan.

Lounasaikaan mesta oli tupaten täynnä. Kipuilimme oman aikamme ovella, mutta jokin jäi pysymään sisällä. Maksettuamme ruoan jonotuksen jälkeen, löysimme kaksi vapaata paikkaa täyden pöydän päästä. Tilasimme molemmille tryffeliburgerit, jotka sai hyvään lounasdiiliin (á 115 kruunua) ranskalaisten ja coleslawn kera. Ilman lounastarjousta tilpehöörit olisivat maksaneet ekstraa. Tryffeliburgerissa oli 160 gramman Black Angus -pihvi, juustoa, karamellisoitua sipulia ja tryffelimajoneesia – eikä muuta. And that’s the beauty! Kokonaisuus oli esimerkillisen tasapainoinen ja hurmaava olematta liian fyysinen. Sitä oli myös helppo syödä käsin – sekin on taitolaji. Pihvi oli paistettu erinomaisesti, sipulit komppasivat oivasti, majoneesi ei ottanut turhan ärhäkkää roolia ja briossimaiset sämpylät olivat täydelliset. Coleslaw raikasti annosta kivasti, mutta ranskalaiset eivät tässä katsannossa yltäneet millään tavoin kokonaisuuden edellyttämälle vaativuustasolle.


Phil’s Burgerin tuotteesta tuli mieleen Hietalahden kauppahallin Roslundin samankaltainen täysien pisteiden hampurilainen sekä konseptista ylipäätään kotoinen Friends & Brgrs -ketju, jossa pitääkin käydä taas parin vuoden tauon jälkeen!

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Phil's Burger
Drottninggatan 79
11160 Tukholma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti