torstai 19. joulukuuta 2019

Panimoravintola Plevna

Jouluisesta tunnelmasta ei ollut tietoakaan, kun rynnistimme tihkusateen avittamana kohti Finlaysonin perinteistä tehdasaluetta. Ilo palasi kuitenkin huulille ja väri naamatauluun, kun avasimme Panimoravintola Plevnan ulko-oven ja heittäydyimme keskieurooppalaiselta vaikuttavan olutkellarin hellittäväksi.



Panimoravintolaan on turha mennä pikkunälässä salaatinlehteä järsimään. Otinkin alkuun Plevnan omenasiiderin (8,10 €) sekä Olutlautasen (13,80 €). Plevnan panimon pannuissa tekeytynyt aito omenasiideri meni ikeniin, kuten hyvänä menoiltana kuuluukin. Olutlautasen pikkupurtavat toimivat nekin, saksalainen kinkku ja halsteripossu etunenässä. Lautasessa oli hyvä tasapaino tuhtien ja raikastavien makujen välillä, vaikka remoulade jäi vähän irralliseksi. Ainoastaan raa’at sipulit jäivät lautaselle.



Pääruokavalinta oli vaikea. Täytyi ottaa argentiinalaista punaviiniä päätöksentekoa helpottamaan. Päädyin lopulta Plevnalaiseen (13,90 €), jossa oli pariloitua possumakkaraa ja fleischwurstia sekä hapankaalia ja perunasalaattia. Klassinen saksalaisen oluttuvan annos! Konstailemattoman annoksen makkarat olivat laadukkaita ja perunasalaatin miellyttävästä tekstuurista annan plussaa. Hapankaali jäi annoksessa sivuosaan. Ystäväni otti hekumallisen herkulliselta näyttävän Plevnan pyttipannun (13,90 €), jota hieman kateellisena silmäilin kulmieni alta. Oli kuulemma hyvää.



Joulukuun viimeisenä pikkujouluviikonloppuna väkeä oli Plevnassa paljon ja meininki sen mukaisesti katossa. Hyvää fiilistä ryydittivät tuhdit maut ja laaja juomavalikoima.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Panimoravintola Plevna
Itäinenkatu 8
33210 Tampere

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti