torstai 19. maaliskuuta 2020

Cafe Amore

Koronaviruksen riehuessa, ihmisten toimeliaisuuden vähentyessä, etätöiden yleistyessä ja yhteiskunnan käpertyessä sisäänsä ravintola-ala kieriskelee kouristuksissaan. Sosiaalisessa mediassa onkin ollut monenlaisia kampanjoita erityisesti pienyrittäjien tueksi. Itse olen kantanut säntillisen säännöllisesti perhevapaani aikana kertyneitä roposia Oulunkylän ja Käpylän välimaastossa, Koskelan kulmilla, sijaitsevaan Cafe Amoreen. Kaksi ja puolivuotias kahvila sijaitsee vuonna 1941 rakennetussa sinisessä puutalossa Oulunkyläntien varressa.



Olen käynyt pariin otteeseen keittolounaalla sekä joskus vain viattomasti iltapäiväkahvilla. Lastenvaunut on helppo jättää suurten ikkunoiden alle ulos. Toisinaan vaunulenkillä on mukaan tarttunut vain noutokahvi. Lounaalla on tarjolla esim. ”koko setti” (10,90 €) eli pöytään kannettu keittolautanen leivän kera sekä kahvi ja piirakka- tai kakkupala. Maistamani keitot ovat olleet ensiluokkaisia. Bataatti-kukkakaalikeitto katkaravuilla, paahdetulla sipulilla ja ruohosipulilla sekä minestronekeitto kanalla, parmesaanilla ja ruohosipulilla olivat makumaailmaltaan ja koostumukseltaan muhkeita nappisuorituksia.



Cafe Amoren makea puolikin on käynyt tutuksi alkuvuoden aikana. Olen upottanut makean hampaani raparperi-kinuski- ja omena-kanelipiirakkaan, oreo-suklaakakkuun (4,90 €) sekä kakkutikkariin (3 €) ja virolaiseen perinneherkkuun nimeltä kirjava koira (3,50 €). Kaikki ovat olleet esteettisiä taideteoksia sekä mauiltaan intensiivisen hurmaavia. Näistä kakkutikkaria ja kirjavaa koiraa maistoin ensimmäistä kertaa. Jälkimmäisestä itse asiassa kuulinkin ensimmäisen kerran. Piirakat söin lounaiden yhteydessä. Suodatinkahviin (2,5 €) kuuluu aina santsikupillinen, mitä arvostan korkealle, koska yksi kuppi ei vain riitä.



Kahvilan sisustus on tunnelmallinen ja kotoisa. Joku voisi kutsua miljöötä myös ihastuttavaksi. Pastellivärit ja kukkateema hallitsevat kohtalaisen pientä tilaa. Taustalla soi musiikki. Virolaisen omistajapariskunnan kahvilassa on sitä kuuluisaa persoonaa moneen kliiniseen haastajaan verrattuna! Omistajat ovatkin koko persoonalla mukana ja muistavat varmasti huikata heipat sekä hyvänpäivänjatkot jokaiselle sisääntulijalle ja poislähtijälle. Elämäniloa tuova paikka, ei voi muuta sanoa.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Cafe Amore
Oulunkyläntie 7
00600 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti