keskiviikko 3. elokuuta 2022

Pho Nokis

Vietnamin kansallisruokana tunnettu pho-keitto teki viime vuosikymmenellä Suomessa – erityisesti tietysti Helsingissä – läpimurron. Vuosikymmenen puolivälissä Nyt-lehti vertaili Helsingissä kymmenen ravintolan pho-keittoja. Sittemmin suurin hype moniulotteisen annoksen ympärillä on hälventynyt, mutta pho-keittoa saa edelleen hyvin kaupungista. Viimeisimpien tulokkaiden joukossa on Kampin kauppakeskuksen kulmasta löytyvä Pho Nokis. 

Ravintolan ruokalista koostuu keitoista, banh mi -patongeista sekä muutamista lautasannoksista, kuten kesärullista. Vaikka olisi ollut kiva maistaa vietnamilaisen katukeittiön kuningasta eli banh mi -patonkia, otin Bún Thang -keiton (15 €). Keitto ei ilmeisesti ollut varsinainen pho-keitto, vaan riisivermisellikeitto, jossa oli kanaa, vietnamilaista makkaraa, kananmunaa ja tuoreita yrttejä. Vaimoni otti Pho Bò -keiton (13,50 €), jossa oli naudanlihaa, itsetehtyjä riisinuudeleita sekä tuoreita yrttejä, kuten vietnamilaisissa keitoissa aina. 

Keittoni oli varsin arkipäiväinen. Olisin toivonut liemeltä enemmän, se on kuitenkin keiton sielu. Nyt liemen maku oli mieto. Vietnamilaiset makkarat oli ilmeisesti vaihdettu muutamaan katkaravun pyrstöön tai sitten en tunnistanut makkaroiden ulkomuotoa tai makua. Joka tapauksessa rapuja ei annoksessani pitänyt kuvauksen mukaan olla lainkaan. Jännä juttu. Vaimoni pho-keitto maistui paremmin, mutta ei sekään yltänyt pho-keittokokemusten kärkeen. Naudanliha oli kuulemma hyvää. Sain keittooni kaivattua lisämakua pöydästä löytyvistä marinoiduista valkosipulisiivuista, joita lisäsin antaumuksella. 

Meininki ravintolassa oli autenttinen, sillä pienessä ravintolassa oli meidän lisäksemme vain paikallisia. Pho Nokis on paikka, josta haluaisi pitää, mutta kokemus jäi piippuun. Ensi kerralla jätän keiton väliin ja kokeilen sitä patonkia. 

Ruoka 2/5

Kokemus 2/5

Hinta-laatu 2/5

Pho Nokis

Urho Kekkosen katu 7, 00100 Helsinki 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti