Kitty’s Milkshake Bar

Let’s shake things up! Hietalahden kauppahallissa majailee Suomen ensimmäinen ja ilmeisesti toistaiseksi ainoa ”oikea pirtelöbaari”. Se kumartaa 50-luvun jenkkityylille. Ja toden totta: pastellisävyt, rekisterikilvet, herkkukipot ja muu asiaan kuuluva tilpehööri vievät ajatukset menneisyyteen – aikaan, jolloin Amerikka oli joidenkin mielestä vielä suuri. Pienen baarin miljöö on leikkisä ja hauska. Ainoaksi harmiksi jää se, että istumapaikkoja ei oikeastaan ole.

Pirtelölista on pitkä ja herkullinen, mutta päätös on lopulta kuitenkin yllättävän helppo tehdä. Banana and Salted Caramel it is (6,5 €)! Sitten vain tilausta tiskiin ja odottelemaan pirtelön valmistumista. Lopputulos oli kaikessa mahtipontisessa överiydessään verraton. Maut hitsautuivat onnistuneesti yhteen, vaikka niitä oli paljon: banaania, vaniljajäätelöä, suolakaramellikastiketta, kermavaahtoa ja kuivattuja banaanilastuja. Kokonaisuus oli toimiva täysosuma. Tuhtikin se oli. Roslundin burgerin päälle vähempikin olisi totisesti riittänyt. No, pienemmän pirtelönkin saa halutessaan. Pääsin maistamaan myös vaimoni tilaamaa Edwinin Karamellia ja Popparia, mutta vaikka sekin oli todella maistuva pirtelö, hävisi se mielestäni omalleni selvästi. Vaimoni oli eri mieltä. Makuasioita sanoi koira… kyllä te tiedätte.

Kitty’s Milkshake Bar on Michael Beresfordin ja Sanna Langin toukokuussa avaama luomus. Käynnillämme pääsimme nauttimaan Michaelin iloisesta palvelusta, joka on jo itsessään piristävä kokemus. Kun siihen päälle lisää ensiluokkaisen pirtelön, on syytä suunnata askeleet kohti Hietalahden kauppahallia! Alkaneesta talvesta huolimatta.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Kitty's Milkshake Bar
Lönnrotinkatu 34
00180 Helsinki

Pizza Hut

Pizza Hut on kuin Robert Duvallin esittämä asianajaja ja consiglieri Tom Hagen Kummisetä-elokuvissa: tuttu ja turvallinen, luotettu, aina lähellä auttamassa. Vai menikö vertaus vähän överiksi? Helsingin Pizza Hutit, varsinkin Citykäytävän yksikkö, on käynyt minulle tutuksi näiden kaikkien vuosien aikana, jotka vääjäämättömällä vauhdilla vierivät eteenpäin. Oli siis aika julkistaa ja virallistaa suhde kertomalla siitä täällä.

Jenkkiketju on perustettu lähes 60 vuotta sitten ja nykyisin tässä maailman suurimmassa pizzaketjussa on yli 10 000 ravintolaa yli sadassa eri maassa. Tuhat kärpästä ei voi olla väärässä, eihän? Suomen ensimmäinen Pizza Hut oli muuten juurikin tämä Citykäytävän yksikkö – se avattiin vuonna 1987. Se historiasta ja luvuista, siirrytään tähän päivään. Tämän vuoden aikana olen käynyt kolmesti Citykäytävän Pizza Hutissa eli tuoreita kokemuksia löytyy kosolti.

Pannupizzathan ovat Pizza Hutin ylpeyden aihe. Näinpä olen ottanut pannupizzan kertaa kolme: Supreme (15,50 €) peruslistalta sekä Tuscany (16,90 €) ja Chicken de Lux (16,90 €) spesiaalilistalta. Kaikki olivat vähintäänkin yltäkylläisen runsaita. Paremmuusjärjestys oli kuitenkin päinvastainen edellä mainittuun listaan verrattuna eli voiton vei luxus-kana, kakkosena Toscana ja kolmantena perinteinen Suprememättö. Loistavaa kanapizzaa täydensivät oivasti pekoni, paahdettu paprika ja balsamico-kastike. Toscana oli varma rutiiniveto, mutta Supreme olisi kaivannut pientä raikastavaa elementtiä, sillä nyt se oli kaikessa lihaisuudessaan (naudanlihaa & pepperonimakkaraa) melko mahtipontinen. Ulkonäöllisesti pannupizza vaikuttaa vaatimattoman kokoiselta kiekolta, mutta hei: ei se pelkkä halkaisija, vaan paksuus! Syötävää siis riittää kyllä, no worries.

Miljöö ja tarjoilu eivät ole Pizza Hutin vahvuuksia. Palvelu on parhaimmillaan nuorekkaan luontevaa, huonoimmillaan epävarmaa ja hutiloivaa. Mainittakoon jälkimmäisestä esimerkkinä episodi liittyen alkupaloiksi tilaamiimme valkosipulileipiin. Ne tuotiin pöytään siinä vaiheessa syöminkejä, kun kolme pizzaslaissia neljästä oli syöty. Selitys kuului, että ”ne menivät vahingossa väärään pöytään, mutta ei hätää, niitä ei ole maisteltu siinä toisessa pöydässä.” Eli siitä vain syömään jäähtyneitä ja naapuripöydässä käyneitä leipiä pizzan jälkeen. Interiööri on punaisenpuhuva eikä erityisen viihtyisä. Ikkunapöydän loossista on kuitenkin kiva katsella Citykäytävän kapeassa kujassa kiihdyttäviä kiireisiä kaupunkilaisia. Samalla voi ottaa rauhoittavan huikan Bulmersista.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Pizza Hut
Aleksanterinkatu 21 (Citykäytävä)
00100 Helsinki

Caverna

Kun ruotsinlaivan buffet ja kellari parittelevat, mitä syntyy? No tietysti viime kesänä auennut luolaravintola Caverna. Caverna on klassinen teemaravintola, joita tuntuu syntyvän koko ajan vähemmän. Nykyajan ravintolat panostavat lähiruokaan, aitoihin makuihin, fast casualiin ja toki muistavat aina korostaa raaka-aineita. Tässä katsannossa Caverna nojaa vahvasti 70-ja 80-luvun kultavuosiin, jolloin suomalaiset maistoivat ensimmäistä kertaa esim. katkarapua. Teema kellaritiloissa sijaitsevaan ravintolaan on haettu luolamiesajasta, koska ”ihminen, ruoka ja luolat ovat aina kuuluneet yhteen.” Öh, niin kai. 

Kävin testaamassa Cavernan lounasaikaan. Vaikka ruokalista koostuu maailman eri kolkkien herkuista, paikan jutuksi väitetään brasilialaisia lihavartaita sekä japanilaiseen teppanyaki-tyyliin paistettuja ruokia. Koska oma käyntini ajoittui lounasaikaan, ei näillä nurkilla näkynyt jälkeäkään churrascoista tai teppanyakeista. Niitä tarjoillaan vain ilta-aikaan.

Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä tarjolla on muutamaa kymmentä (!) ruokalajia myös lounaalla (11,90 €). Täällä jos missä tulisi järjen pysyä mukana ruokia lautaselle lapatessa. On kuitenkin aivan liian helppoa lykätä lautaselle ”kaikkea hyvää ja kaikkea mistä tykkää ja tuotakin pitäisi maistaa”. Sellainen taktiikka on kuitenkin kaikessa inhimillisyydessään häviävä. Makupaletin on parempi olla ehyt kuin liian riitasointuinen. Pysyinkö itse voittavassa strategiassa? Arvioikaa kuvien perusteella itse.

Ruoat ovat hyvää ja turvallista perustasoa. Parhainta osastoa edusti aasialainen keittiö kaikessa monimuotoisuudessaan. Jälkkäriosasto oli pienehkö pettymys, vaikka sieltä saikin esim. jäätelöä ja pystyi kastautumaan suklaaputouksen pyörteisiin (vertauskuvallisesti). On kuitenkin sanomattakin selvää, että Cavernan juttu on enemmän vaihtoehtojen runsaus ja monipuolisuus kuin ruokien ainutlaatuisuus. Kun tarjolla on useampaa kymmentä eri ruokalajia silakoista wokkiin ja sushista pizzaan, löytää jokainen takuulla lautaselleen täytettä. Nopealla lounaspyrähdykselläkin on helppo käydä makumatkalla Aasiassa tai melkeinpä missä tahansa, minkä jälkeen satumaasta voikin nousta takaisin maanpinnalle Yliopistonkadun ankeuteen.

Cavernan miljöö on pitkälti keinotekoinen tippukivimuodostelmineen ja muine koristeineen, mutta oudolla tavalla miellyttävän erilainen, kun sitä vertaa nykytrendien mukaisiin pelkistettyihin ja karuihinkin vaaleisiin sisustustyyleihin. Tuhannen neliön tiloissa on runsaasti asiakaspaikkoja, joten täynnä rafla tuskin koskaan tulee olemaan.

Cavernan lounas oli kaikessa eksoottisuudessaan ihan viehättävä kokemus. Kyllä siellä voisi silloin tällöin käydä, mutta säännölliseen käyttöön sitä ei voida suositella: siitä pitää huolen buffetlounaan yltäkylläisyys ja olo lounaan jälkeen. Mielenkiintoisena makumatkana Caverna edustanee ydinkeskustan ylintä kymmenystä.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Caverna
Yliopistonkatu 5
00100 Helsinki
www.caverna.fi/

Marco Polo

Vaikka Vaasa ei aivan vieras kaupunki minulle olekaan, oli vierailun lähestyessä silti varmempi turvautua kaupunkia paremmin tuntevien ravintolavinkkeihin. Useammasta suusta vannottiin Marco Polon ja sen pizzojen nimeen. Kun vielä Tripadvisor ”todisti” aukottomasti paikan erinomaisuutta, oli valinta selvä. Kyseinen pizzabistro onkin muuten Vaasan vanhin pizzeria, joka muutama vuosi sitten sai uudet omistajat. Kokkiosaamista on haettu aina saapasmaasta saakka.

Lauantaisena alkuiltana pieni paikka oli lähes tyhjillään, mutta alkoi pikkuhiljaa täyttyä. Pizzalista oli herkullisen kuuloinen ja jokainen pizzanmussuttaja löytää varmasti oman suosikkinsa noin 30 pizzan valikoimasta. Meidän huomiomme kiinnittyi muutaman pizzan sisältävään erikoislistaan, josta löytyikin valintamme: La Carbonara ja La Capretta. Olen viime aikoina viehtynyt ns. valkoisiin pizzoihin. Ne tuovat mukavaa vaihtelua pizzojen suursyömärille. Tässä kehityksessä lähtölaukauksen ampui Piece ’n’ Loven täydellinen ankkapizza. Carbonarassa täytteinä oli mozzarellaa, parmesaania, pecorinoa, pancettaa, kananmunaa ja pippuria. Seuralaiseni Capretta oli perinteisempi tomaattikastikepohjainen pizza ja siinä oli mm. vuohenjuustoa ja munakoisoa. Molemmat pizzat olivat makumaailmaltaan täysosumia. Pizzassani eri juustot sekoittuivat lähes taivaalliseksi kokonaisuudeksi, jota täydensivät oivasti kinkku ja mustapippuri. Huomasi, että keittiöosaaminen oli huipussaan.

Pizzoja saa kahdessa eri koossa: piccola ja normale. Hintaeroa on pääsääntöisesti reilu kaksi euroa eli ganska lite. Tästäkin huolimatta otimme pizzamme pienempinä, jolloin ne maksoivat 10,50 € kiekko. Sanoisin, että erittäin kohtuuhinta tällaisista taidonnäytteistä! Pizzan halkaisija myös riitti täyttämään vatsamme juuri sopivasti. Tätä edesauttoi myös hintaan kuuluva alkusalaattipöytä, joka toimi oivana ruokahalun herättäjänä. Nautinnollisen aterian päätteeksi otimme vielä pallot talon omaa gelatoa (2,50 €). Valkosuklaajäätelö oli kaikessa täyteläisyydessään hieno päätös.

Marco Polo on intiimi paikka, jossa on vain muutamia pöytiä. Iso ikkuna luo kuitenkin avaruutta tilaan, josta löytyy paljon viehättäviä yksityiskohtia. Pizzaa odotellessa oli mukava kasvattaa nälkää selailemalla Saku Tuomisen ja Luca Platanian Pizze-kirjaa. Kilpailijoita testaamatta uskallan julistaa, että Marco Polo tarjoaa vähintäänkin Vaasan parasta pizzaa, mutta rohkenisin esittää sitä kärkikilpailijaksi myös maakuntasarjaan.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Marco Polo
Hovioikeudenpuistikko 11
65100 Vaasa

Pianissimo

Lauttasaaressa sijaitseva Pianissimo on aikamoinen multitalentti. Saman katon alla on mahdollista syödä niin tavallista kuin bisneslounastakin, olla kokkikoulussa ruoanvalmistusopissa, käydä musiikkikeikoilla, jorata K-45-aikuisdiskon tahdeissa tai viettää yksityistilaisuuksia, kuten häitä tai viininmaistajaisia.

Itselläni ikä ei vielä riitä (toim. huom. siis ei lähellekään!) aikuisdiskoon sisään pääsemiseksi, joten kävin pariin otteeseen Pianissimossa vain lounaalla. Tarjolla on kaksi kotiruokavaihtoehtoa alkusalaatteineen ja leipineen sekä delipöytä keiton kera. Otin molemmilla kerroilla kotiruokalounaan (10–11 €). Alkusalaatti oli molemmilla kerroilla ihan ok, mutta valikoima oli valitettavan niukka. Perunasalaatteja eri muodoissaan oli molemmilla käyntikerroilla tarjolla. Talon aamulla leivottu leipä on ehdoton lisähöyste alkusalaatin kylkeen.

Päädyin molemmilla kerroilla lihaisampaan kotiruokavaihtoehtoon, joka ensimmäisellä kerralla oli kananrintaa perunalla ja bearnaise-kastikkeella ja toisella burgundinpataa villiriisillä ja kasviksilla. Molemmat olivat konstailemattomia ja varsin osuvia annoksia – erityisesti suuri suosikkini burgundinpata. Vielä kun olisi ottanut lasillisen punaviiniä pataa säestämään! Pääruoat lähentelivät neljää tähteä, mutta köykäinen alkusalaattipöytä tiputti tähdet lopulta kolmeen.

Ainoa asia, joka minulle jäi mieleen kauppiksen markkinoinnin luennoilta, oli se, että kun yrität markkinoida kaikkea kaikille, et lopulta markkinoi kenellekään mitään. Tulkitsin sen niin, että kohderyhmä tulee tuntea ja fokusoida markkinointinsa sen mukaiseksi. Tämä tuli mieleen, kun ihmettelin Pianissimon interiööriä, joka on melko sekavanoloinen diskopalloineen. Omaan silmään se ei vaan istunut millään.

En tunne kovin tarkkaan Lauttasaaren lounaskenttää, mutta uskoisin Pianissimolla olevan siellä oma kannattajakuntansa.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Pianissimo
Vattuniemenkatu 23
00210 Helsinki

Vaelsa (Ristorante e Taverna)

Mangia bene, vivi meglio! Ja sama suomeksi: syö hyvin, niin voit paremmin! Se on italialaisravintoloitsija Paolan motto kaikessa yksinkertaisuudessaan. Vaelsa, jonka nimi muuten tulee hauskasti Paolan tyttärien etunimistä (Valentina, Elisa, Sandra), on tullut itselleni tutuksi jo Annankadun aikoina, kun kävin pariin otteeseen testaamassa mestan pastoja. Sittemmin osoite on muuttunut arvokkaammille ja vilkkaammille tiluksille Kauppatorin kulmalle. Goviniuksen talon kulmassa on muuten aiemmin toiminut mm. Luomo ja Pure Bistro.

Jos tarkkoja ollaan, niin Annankadulta oikeastaan muutti vain Vaelsan nykyinen yläkerta eli ristorante. Ristorante on nimensä mukaisesti perinteisempi ravintola, joka tarjoaa italialaiseen tyyliin alkupaloja (antipasti), pastoja (pasta fresca), muutamaa erilaista pääruokaa (secondi piatti) ja jälkkäreitä (dolci). Alakerran taverna ottaa yläkertaa asteen rennommin tarjoten yksinkertaisempaa listaa, jossa pääosaa esittävät pizzat.

Enää täytyi päättää, mennäkö ala- vai yläkertaan. Laitoin elämän risaiseksi ja kävin molemmissa! Eivätkö ne oikeatkin ravintolakriitikot testaa ravintolan aina kahdesti?

Ensimmäisellä käyntikerralla otimme yläkerran haltuun. Alkuun neuvoa antavaksi otin parin kesän takaisen hittijuoman Aperol spritzin (10 €), joka oli kuitenkin kesympi kuin kesällä Milanossa nauttimani vertailuyksilö. Alkupaloiksi valitsimme klassisesti tomaatti-bruschettan (8 €) ja tomaatti-mozzarellasalaatin (10 €). Molemmat olivat oikein suunmukaisia avauksia. Pääruoaksi otimme härän sisäfileetä perunalla, kukkakaalipyreellä ja tummalla paistinliemellä (29 €). Annos oli tyylikäs ja makumaailmaltaan elegantti. Parasta koko aterialla oli kuitenkin tarjoilijan suosittelema herkullisen särmikäs, mutta tasapainoinen viini, Italiasta toki (Salice Salentino, 12 cl, 10,80 €). Sommelier oli tosissaan onnistunut työssään, sillä punkun ja sisin yhdistelmä oli yksi parhaista viinin ja ruoan yhdistelmistä pitkään aikaan!

Toisella käyntikerralla valloitimme alakerran. Tällä erää ideana oli syödä simppelimmin vain pizzat. Normipizzoja oli tarjolla viittä ja spesiaalipizzoja kymmentä sorttia. Otin jälkimmäiseltä listalta Boscaiola-nimisen pizzan (17 €), joka sisältää mozzarellaa, scamorza-juustoa, herkkusieniä ja makkaraa. Pizza oli erinomainen ja koostettu yksinomaan laadukkaista raaka-aineista. Kyseinen valioyksilö olisikin päässyt helposti viiden parhaan pizzakokemuksen joukkoon, joista ehdin jo tovi sitten kirjoittaa.

Miljöö Vaelsassa on rauhallinen. Näkymät varsinkin yläkerrasta ovat upeat. Tarjoilu saatteli molemmilla kerroilla miellyttävästi iltaa. Vaelsa sijaitsee paraatipaikalla ja sen voisi kuvitella vetävän turisteja kesäaikaan. Ruoan ja tarjoilun puolesta siihen on kyllä kaikki eväät.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Vaelsa
Pohjoisesplanadi 9
00170 Helsinki

Roslund (Hietalahden kauppahalli)

Lihakauppa Roslundin burgeri mainitaan aina silloin, kun kiihkeästi väitellään kaupungin parhaasta hampurilaisesta. Esim. Nyt-lehden viime vuotisessa vertailussa Roslundin Rosburger sijoittui hopeasijalle. Siksipä tuote on ollut jo pitkään testattavien listallani. Hyvä tilaisuus siihen syntyi, kun City-lehden SYÖ-viikot jälleen kerran alkoivat. Niissähän ideana on se, että mukana olevissa ravintoloissa onnistuu syömään parin viikon ajan aterian kympin hintaan. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että olen jo pitkään pitänyt SYÖ-viikkoja väsähtäneenä konseptina, sillä valtaosa mukana olevista rafloista on vuodesta toiseen samoja. Valtaosa ravintoloista on myös – anteeksi nyt vaan – melko yhdentekeviä. Siksi olikin suuri ilo huomata, että Roslund oli tällä kertaa laittanut kortensa kekoon osallistumalla SYÖ-viikkojen tarpeelliseen faceliftiin.

Roslundin lihakauppa on muuten perustettu samana vuonna kun Elvis syntyi eli niinkin kauan aikaa sitten kuin vuonna 1935. Perinteinen lihakauppa on laajentanut muutama vuosi sitten toimintaansa toiseen kuluttajia ilahduttavaan bisnesmuotoon eli ravintolatoimintaan.

Perjantaina viiden aikaan pienimuotoinen väentungos odotteli ”ravintolan” ovien aukeamista. Moni tuntui ottavan kympin diilin eli tilasi juustoburgerin, niin mekin. Otimme kuitenkin burgerien lisäksi jaettavaksi myös ranskalaiset (3 €) ja aiolidipin (1 €). Burgerissa luonnollista pääroolia esitti mehuisan paksu pihvi. Kuten lihakaupalta odottaa sopii, pihvi oli ensiluokkainen paistoastetta myöten. Pihvin paksuus tosin vähän hankaloitti syömistä. Vuoden kypsytetty cheddar sekä Myrttisen suolakurkut komppasivat pihviä ja makumaailmaa hienosti. Briossisämpylä voitti mennen tullen normaalin pullamaisemman leivän. Parasta burgerissa oli kuitenkin se, mitä siinä ei ollut: mitään turhaa. Niihin muutamiin kriittisiin asioihin oli panostettu, kaikki turha oli jätetty pois. I love it! Kehujen vastapainoksi täytyy kuitenkin sanoa, että hamppari oli aika pieni. Itsessään se ei olisi nälkää vienyt, mikä lienee kuitenkin jokaisen hampurilaisen vähimmäistehtävä tässä julmassa maailmassa. Ranut ja dippi edustivat hyvää tasoa. Lisukesalaatti oli taas kerran turha.

Hietalahden kauppahalli elää uutta nousua. Erinäisiä tapahtumia järjestetään tuon tuosta. Ravintolamiljöönä Roslundin pääty ei ole kaksinen, tosin yläkerran ikkunoista on kiva ihmetellä Hietalahden elämää. Valmistuttuaan Roslundin ruoka pitää itse hakea tiskiltä. Panostus, kuten kuuluukin, on lihakauppatoiminnassa, ei niinkään ravintolan kaikkien hienouksien hallinnassa.

Roslundin kympin tarjous on muuten voimassa torstaihin saakka eli vielä ehtii iskeä hampaansa laatuburgeriin!

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Roslund
Lönnrotinkatu 34
00180 Helsinki

Izakaya Nomu

Ruotsalaisella kirjailija-juristi Jens Lapiduksella on Stockholm noir -trilogiansa ja minulla nyt Tampereen ravintolatarjontaa käsittelevä tetralogia. Neljän postauksen kokonaisuuden nimittäin avasi Pyynikin munkkikahvila, sitä seurasivat Hotelli Tornin aamiainen ja loistava burgerimesta Fabric. Nyt on aika päättää sarja Nomuun.

Yhtä varmasti kuin Tampereelta pitää aina päästä pois, on sinne myös pari kertaa vuodessa päästävä. Hassu juttu, mutta kyllähän tässä suomirokin pääkaupungissa on oma väkevä viehätysvoimansa. Tällä kertaa virallisena pontimena reissulle toimi aussikuvanveistäjä Ron Mueckin vielä loppuviikon (16.10. saakka, juoskaa!) auki oleva näyttely Sara Hildénin taidemuseossa, mutta kyllähän ne todelliset syyt pyörivät aina vahvasti myös ravintoloiden ja syömisen ympärillä.

Ron Mueck - Couple under an Umbrella | Pariskunta varjon alla

Tampereen reissun ykkösravintolaksi eli lauantai-illan kohokohdaksi valikoitui Nomu – tuo sushin jälkeisen sukupolven uljas edustaja. Oli ilahduttava todeta, että izakaya-tyyppiset ravintolat ovat saavuttaneet myös Tampereen leveyspiirin. Ravintolatyyppinähän ne edustavat japanilaista seurusteluravintolaa. Tarjolla on pieniä ja edullisia jaettavaksi tarkoitettuja annoksia. Varsinaisia alku- ja pääruokia ei ole, ja ruoat tuodaan pöytään sitä mukaan, kun ne keittiöstä valmistuvat. Meillä oli suuret odotukset Nomua kohtaan, sillä Runeberginkadulla Helsingissä operoiva Izakaya on ollut todellinen suksee!

Koska olimme juhlatuulella, päätimme investoida osan säästöistämme pullolliseen herkullista saksalaista valkoviiniä (Philipp Kuhn riesling, 41 €). Tämä helpotti myös muiden juomien valitsemista, koska nyt sitä ei tarvinnut tehdä. Ruokien valitsemisen suhteen olikin sitten vaikeampaa, sillä koko ruokalista oli täytetty toinen toistaan herkullisemman kuuloisista pikkuannoksista. Meille vinkattiin, että annoksia kannattaisi tilata 5–8 kappaletta kahdelle henkilölle. Pitkällisten tupo-neuvotteluvääntöjen lopputuloksena päädyimme kahteen Beef Tataki Bruschettaan (á 3,90 €), edamame-papuihin (5,90 €), viiteen California Maki -sushipalaseen (7,90 €), Nori Shio -ranskalaisiin (5,90 €), Tori No Teriyaki Burgeriin (10,90 €), Shake To Kinoko Foiru Yakiin eli haudutettuun loheen ja sieniin folionyytissä (10,90 €) sekä Shimofuri Gyu No Kushiyakiin eli naudanliha-paprikavartaisiin (12,90 €). Huh, kahden jälkimmäisen kohdalla menikin sitten jo kieli ja sormet lopullisesti solmuun.

Edellä mainitun kielellisen sekamelskan parasta antia edustivat sushit, vartaat ja ranut! Kaikki esimerkillistä laatutyötä. Pelkästään herkullisia vartaita olisi voinut syödä koko illan putkeen. Merileväranskalaiset ja majoneesidippi (jota pyydettiin toinenkin kuppi) olivat makuhermoja hivelevä ja kivasti kutitteleva kokonaisuus. Yllättäen pieneksi pettymykseksi muodostuivat paljon odotetut pavut, sillä niiden ulkomuoto ja makumaailma eivät vastanneet totuttua. Niitä on nimittäin tottunut riipimään hampailla kokonaisista suolalla ja voilla maustetuista paloista, nyt ne olivat helpommin syötävässä, mutta myös tylsemmässä muodossa irtonaisina jonkinlaisessa tomaattikastikkeessa. Myös makumaailma poikkesi totutusta, mutta ihan kelvollisia ne nytkin olivat. Folionyytissä lymyilleiden lohen ja sienten pohjalla oli niin maukasta lientä, että sitä varten piti pyytää erikseen tarjoilijalta lusikka. Nomun pikkuburgereita on kehuttu taajaan, mutta omani edusti ”vain” hyvää keskitasoa. Paremman söin Helsingin Izakayassa.

Nomun miljöö on riisuttu, jopa karu, mutta toisaalta kuitenkin kivan ja tyylikkään oloinen. Vaalea ja tumma lyövät onnistuneesti kättä. Ravintola on käytännössä yhtä pitkää tilaa. Baaritiski ja pieni keittiöpiste, jossa osa ruoista valmistuu, hallitsee tilaa toisella reunustalla. Tiskillä pystyy myös syömään, joten siinä on helppo tsekkailla kokkien edesottamuksia ja lohen liekitystä. Ulkoapäin ravintola ei sen sijaan houkuttele yhtään sisään. Tarjoilu oli harvinaisen ystävällistä ja aidon sydämellistä koko pitkän illan ajan.

Nomu oli täydellinen valinta lauantai-illalle. Lähes täydessä ravintolassa oli mukavasti letkeää menoa ja meininkiä. Hinnat eivät olleet liian korkealla, sillä maksoimme pari euroa päälle satasen kaikista ruoista ja pullollisesta laatuviiniä. Vahva suositus! Lounastakin on kehuttu, mutta sitä kokeilemaan on turhan pitkä matka omalta deskiltä.

Tämä kirjoitus päättää Tampereen reissua käsittelevän kirjoitussarjan. Seuraavaksi matka viekin jälleen takaisin rakkaaseen pääkaupunkiimme!

Domo arigato!

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Izakaya Nomu
Kyttälänkatu 11
33100 Tampere