lauantai 5. elokuuta 2017

Ribe

Paljon on puhuttu Tallinnan ravintolaparadoksista: parhaimmat – tai ainakin kiinnostavimmat – ravintolat sijaitsevat kaupungin kivimuurien ulkopuolella. Näinhän se pitkälti onkin, mutta todellisuus ei täysin vastaa hipsterien ja ruokaturistien yksioikoista käsitystä. Laadukasta ravintolaruokaa on edelleen tarjolla myös vanhassakaupungissa, jopa aivan lähellä turistien kansoittamaa Raatihuoneentoria. Siitä loistavana esimerkkinä Ribe.

Ribe on saavuttanut kunnioitettavan kymmenen vuoden iän, mikä on pitkä aika, kun huomioi Tallinnan alati elävän ja kehittyvän ravintolakentän. Kovasta kilpailusta huolimatta yleinen totuus taitaa olla se, että Ribe on ollut yksi Tallinnan parhaista ravintoloista syntyhetkestään lähtien – ja on sitä edelleen. Ihme kyllä, itselleni tämä käyntikerta oli ensimmäinen koskaan kyseiseen ravintolaan.


Otin alkajaisiksi gin tonicin (11 €). Napue taitaa olla tuttu jo sille kuuluisalle Pihtiputaan mummollekin, mutta entä Saksan Schwarzwaldin vuoristoalueelta maailman ginientusiastien huulille ponnistava Monkey 47 -gini? Tämä feminiinisen herkullinen gini veti vertoja jopa itsellensä Napuelle. Hui, täydellinen avaus! Keittiön tervehdyksenä tuotiin paria sorttia leipää, mutta myös avokado-gazpacho-shotit. Erityisesti juuri tuo pieni gazpacho ilahdutti raikkaudellaan meitä etelän matkailijoita.


Kuten niin monia kertoja aiemmin, oli tälläkin kertaa varsinaiseksi alkupalaksi saatava tartaria (10 €). Ja aivan kuten Moonissa, ei Ribenkään versio Saarenmaan härästä ollut tartar-janan perinteisimmästä päästä. Aina pitää elvistellä, mikähän siinäkin on? Mutta siinä missä Moonin versio oli valitettavasti ehkä huonoin syömäni tartar ikinä, oli Riben tartar parempi. Annoksen päällä oli punajuurta ja rapeaa leipää, liha oli piilotettu pohjalle. Annosta vaivasi kuitenkin harmillisesti mauttomuus. Toisena alkupalana jaoimme annoksen, jossa oli tomaattia, Burrata-juustoa ja balsamicoa (10 €). Burratahan on yhdistelmä mozzarellaa ja kermaa, minkä vuoksi sillä on pehmeän kermainen ydin. Tämä kulinaarinen mestariteos oli samalla myös esteettinen täysosuma.


Pääruoaksi otin metsäsieniravioleita ja parmesania (13 €). Tässäkin tapauksessa annoksen ulkonäköön oli ilahduttavasti panostettu. Parmesan, rucola ja muut sivuosan esittäjät jättivät pääesiintyjänä toimineille herkille metsäsieniravioleille kivasti tilaa. Annos oli elegantin hurmaava ja täyteläinen. Jälkiruoille ei tässä kattauksessa poikkeuksellisesti jätetty sijaa.



Vaikka söimme ulkona terassilla kesäisen päivän kunniaksi, pisti silmääni Riben tyylikäs miljöö ravintolan sisäpuolella. Tilaa löytyy niin maantasosta kuin alakerrastakin. Palvelu oli asiallista.

Ribe tarjoaa laadukasta, sanoisinko semi fine dining -henkistä, modernia ruokaa. Jos mielestäsi Telliskiven ja Kalamajan trendialueet ovat jo so last season – tai vaihtoehtoisesti et ole niistä kuullutkaan – ota suunnaksi Raatihuoneentori ja Ribe!

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Ribe
Vene 7
10132 Tallinna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti