tiistai 15. elokuuta 2017

VENN

Mikonkadulla on käynyt kova puhuri viime aikoina, kun ensiksi perinteikäs König vaihtui toissavuonna Micheliksi, minkä jälkeen sekin lopetti ja nyt huhtikuun lopussa tiloissa aukesi veikeän konseptin omaava VENN. Taustavaikuttajana mestaroi edelleen S-ryhmä, joten vihreää korttia on jatkossakin syytä kuljettaa povitaskussaan, kun noilla kulmilla käyskentelee. Alakerrassa muuten jatkaa meksikolaishenkinen katuruokarafla Shanghai Cowboy.

VENNissä ei ole erillisiä alku- tai pääruokia, vaan on esim. levyjä, lautoja, sänkkäreitä ja burgereita. Jälkkäriksi voi valita kupillisen suosikki-irtokarkkeja, mikä kuulostaa aika mahtavalta. Viinilista on nuorekkaan hauskasti koostettu. Myös viinien hintataso on säädetty huomioiden muutkin kuin ylimpään sosioekonomiseen viidennekseen kuuluva kansanosa. Ravintolassa järjestetään keskiviikkoisin VENNsdaytä, jolloin siellä arvatenkin tapahtuu jotain kivaa.


Kävin VENNissä syömässä kahdesti. Ensimmäisellä kerralla otin alkuun cocktail bites -annoksen (4,90 €), jossa leivän päällä oli cocktail-tikkuun lävistetty juustosiivu, oliivi ja cocktail-kurkku. Leivän vieressä oli vielä pieni keko oliiveja ja balsamicoa. Sievä nälänherättelijä, mutta ei juuri muuta. Pääruokavalintaa konsultoiduttuani päädyin kana-avocadolevyyn (12,90 €, S-kortilla 10,90 €). Levystä tuli lähinnä mieleen pizza, mutta sitä se ei ainakaan terminologisesti ollut. Levyllä oli useampi mehevä avokadosiivu, broileria, ak-tomaattia ja pestoa. Kokonaisuus oli maistuvan konstailematon. Sitä oli miellyttävä syödä, mutta levystä ei jäänyt sen pysyvämpiä muistijälkiä. Perusvarmaa työtä, mutta ei siis mitään ihmeellistä.




Toisella käyntikerralla päädyin VENN burgeriin (16,90 €), joka koostui jauhelihapihvistä, comte-juustosta ja piparjuurimajoneesista. Annokseen sai valita myös lisukkeet. Niiden kohdalla valinta osui perunalohkoihin ja piparjuurimajoneesiin. Burgeri oli mukavan simppeli, siitä pisteet. Myös jauheliha ja sämpylät toimivat moitteettomasti. Sen sijaan juusto oli harmillisesti turhan vähäeleistä, odotin siltä enemmän. Hampparia olisi mieluusti syönyt muutaman suupalan enemmän! Perunalohkot, joita oli kaiken kaikkiaan viisi kappaletta, olivat mauttomia ja tyhjänpäiväisiä. Niitä ei pelastanut edes piparjuurimajoneesi. Seuralaisen avokado-burger grillatuilla kasviksilla ja salaattilisukkeella (14,90 €) herätti toisella puolella pöytää hyväksyvää mutinaa. Annos kieltämättä näytti herkulliselta.


Ensimmäisellä kerralla palvelu oli lähes tyhjässä ravintolassa ystävällistä ja ripeää. Toisella kerralla porukkaa oli muutama pöydällinen enemmän, ja tarjoilijakin oli vaihtunut. Hymyä ei enää irronnut, palvelu oli poissaolevaa ja laskukin piti lopulta maksaa tiskillä. Interiööri on velmu ja leikkisä. Ruokalistan laadinnasta pilke silmäkulmassa voisi moni ravintola ottaa mallia. VENNin sijainti Mikonkadulla on mitä mainioin, joten se toimii luontevana kohtaamispaikkana. Samalla voi ottaa lasillisen, ja mikäs sen parempaa.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




VENN
Mikonkatu 4
00100 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti