keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Siipiweikot

Vaikka olenkin aistinut herkästi väreilevän wings-villityksen pääkaupungissamme, niin tosissaan heräsin siihen vasta elokuussa luettuani Nyt-lehden perusteellisen makutestin kanansiipiä tarjoilevista ravintoloista. Samalla sain luettua sivuaineen kokoisen oppimäärän siivistä ylipäätään. Mielenkiintoista.

Suomen itseoikeutettu siipipääkaupunki on Tampere, mutta niin vain Helsinkiinkin on viime aikoina rantautunut alan suomalaiset pioneerit Hook ja Siipiweikot. Molempien siipiravintoloiden historia ulottuu pitkälti kultaiselle 90-luvulle. Kahdesta Helsingin tulokkaasta testattavaksi valikoitui Siipiweikot lähinnä sen keskeisemmän lokaation vuoksi.


Otin alkuun kaksi mozzarellatikkua (2,40 €) ja saman verran chili cheese nugetteja (2,40 €) pahinta nälkää kurittamaan. Ne hoitivatkin hommansa asianmukaisesti. Pääruokavalinta siipiravintolassa on itsestään selvä, joten kysymys kuului enää, että kuinkas monta laitetaan. Erinäisten päässä tehtyjen kalkyylien lopputuloksena tilasin siipiä 16 kpl (12,80 €). Siipien kastikejana alkoi vastasyntyneille tarkoitetulla mildillä jatkuen japanilaisiin itsemurhapommittajiin viittaavaan kamikazeen. Jossakin siinä välissä majaili hot-vaihtoehto, johon itse päädyin. Todettakoon, että äijämäisempiä vaihtoehtoja jäi vielä kolme (extra hot, exxtra hot ja se kamikaze).

Sain eteeni vadillisen siipiä, jotka lilluivat kastikkeessa. Niitä säestämässä oli pari pientä porkkanasuikaletta ja yksinäinen sellerisuikale, jonka kaino missio on avittaa vatsaa rauhoittumaan tulisten siipien syömisen yhteydessä. Annoksen nähtyäni heitin jo mielessäni hyvästit kauluspaitani puhtaudelle ja lähdin työstämään annosta fyysiseen työhön tottumattomilla käsilläni. Vaikka homma oli kaikin puolin sotkuista, oli se hauskaakin. Kanansiivet olivat miellyttävän rapeita ja maukkaita. Viisaammat sanovat, että varsinaisten siipien lisäksi kastike on vähintään yhtä tärkeä osa-alue annoksessa, ja täytyykin sanoa, että Siipiweikkojen soosi toimi upeasti tulisuuden sopivuutta myöten. Ruokailun jälkeen sormet olivat tahmeat, tulisuus poltteli kivasti suuta ja hampaanvälit oli täytetty kanansiivuilla. Serviettejäkin täytyi hakea matkan varrella muutama lisää. Fiilis oli syömisen jälkeen yltäkylläinen ja tyytyväinen.

Siipiweikkojen tilat ovat vaalean kliiniset, aika mitäänsanomattoman haljut. Jotenkin hassun steriili ympäristö näin äijämäiseen menoon. Ravintola sijaitsee Fenniapasaasin ravintolakeskittymässä, mutta on tilana oma ravintolansa. Palvelu oli nuorekkaan ystävällistä.

Jos chicken wingsejä ei ole vielä ehtinyt maistamaan, niin nyt on korkea aika käydä selvittämässä siipihypen perusteet! Sitä paitsi ravintola osallistuu Cityn legendaarisille SYÖ-viikoille 6.–19.10.2017 tarjoten esim. 20 siipeä kympin edeskäypään hintaan.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu





Siipiweikot
Mikonkatu 17B / Kaisaniemenkatu 4
Fenniapasaasi (Food Court)
00100 Helsinki


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti