sunnuntai 5. elokuuta 2018

Nokkalan Majakka

Espoon kaunista rantaraittia on tullut talsittua kilometri jos toinenkin back in the days. Sillon kun hoodeilla vielä asuin, oli Café Merenneito kutakuinkin parasta mitä raitti pystyi kävelijälle tarjoamaan, ainakin Matinkylän osuudella. Toisin on nyt: vajaa pari vuotta sitten Nokkalan venesatamaan aukesi Nokkalan Majakka, josta on ymmärrettävistä syistä tullut rantaraitin uusi valtias. Rakennus on kieltämättä tyylikäs ja vaikuttava. Näkymät Espoon saaristoon ovat huikeat.


Majakan menu on tiivis. Tarjolla oli paria eri leipää, salaatteja, lohta kasviksilla, lihapullat ranskalaisilla sekä kesäviikonloppujen iloksi kalakeittoa. Päädyin kuitenkin portobelloleipään (13,50 €). Odotukseni eivät jostain syystä olleet erityisen korkealla Majakan ruoan suhteen. Ajattelin, että paikka ei varmaan ratsasta laaturuoalla, vaan enemmänkin sijainnilla, maisemilla ja ylipäätään varakkaiden espoolaisten taskurahoilla. Kävi kuitenkin niin, että yllätyin positiivisesti ruoan suhteen. Levain-leipä, portobellosienet, hummus, aioli, parmesaani, marinoitu sipuli ja salaatti ison ranskalaiskorin kera oli miellyttävä ja onnistunut kokonaisuus. Rapean leivän päältä löytyi kivasti sieniä ja parmesaania. Vihersalaatti raikasti leipää ja ranuja. Vaikka hummus ei maistunut, ei se haitannut kokonaisuutta. Ranskalaiset olivat vähintään hyvää keskitasoa, ehkä ylikin.


Nokkalan Majakan sisätilat ovat lopulta yllättävän pienet, mutta suuret merelle antavat ikkunat luovat tilantuntua ja antavat luonnollisesti todella kauniit puitteet aterioinnille. Kattoterassi paljastui myös viihtyisäksi paikaksi, vaikka emme siellä syöneetkään. Siellä on oma terassimenunsa, joka sisältää mm. burgereita ja ribsejä.

Majakka on pakollinen vierailukohde, jos käyskentelee lähellä Nokkalaa. Tekeepä joku matkansa erityisesti vain sitä varten, jopa Helsingistä saakka.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Nokkalan Majakka
Nokkalanniemi 2
02230 Espoo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti