tiistai 7. tammikuuta 2020

Frantoio

Kesällä Helsinginkadun Hämeentien päähän aukesi kaikessa mediahiljaisuudessa piskuinen välimerellistä sapuskaa tarjoava Frantoio. Loppuvuoden koleana päivänä kävin testaamassa ravintolan kehutut falafelit lounaan merkeissä. Frantoio tarjoaa lounaalla falafel-annoksia, joihin lisukkeen voi valita itse muutamasta vaihtoehdosta. Päädyin nopean analyysin jälkeen bulguriin, tuohon Lähi-idästä ponnistavaan vehnäsuurimoon. Homma alkoi kuitenkin pöytään kannetulla keitolla, joka kysyttäessä paljastui linssisosekeitoksi. Keitto olikin perin maukasta.



Varsinainen lounasannos koostui kuudesta falafelpyörykästä, bulgurkasasta, parista pitaleivän palasta, pieneksi pilkotusta salaatista (mm. tomaattia, sipulia ja persiljaa) sekä munakoisotahnasta ja jogurttikastikkeesta. Annos oli mutkattoman suunmukainen, mutta en löytänyt falafeleista kehuttuja piirteitä. Ne olivat kohtuullisia, mutta ehdottomasti parempiakin on tullut matkan varrella maistettua. Mielestäni kuori oli turhan kova ja kuivuneen oloinen. Lounashetken päätti kahvin sijasta teemaan sopiva erinomainen teekupponen.



Palvelu sujui miellyttävästi, mutta pienessä tilassa on pienen tilan haasteet. Asiakas todistaa hyvin läheltä keittiön toilailuja (astiat tippuvat lattialle), huolimattomuutta (ovi jäi auki, vaikka asiakas istui aivan oven vieressä) tai turhan yksityiskohtaista kanssakäymistä (puhelu viranomaisen kanssa).



Frantoion tilat ovat pienet. Istumapaikkoja on kymmenkunta. Miljöö ei herätä erityisiä riemunkiljahduksia, mutta meininki on kaikesta huolimatta positiivista ja sympaattista.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Frantoio
Helsinginkatu 4 B
00500 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti