perjantai 25. maaliskuuta 2016

Kulmakonditoria

En ole koskaan ollut mikään kahvilakävijä. Käteeni on ennemmin sopinut tuoppi tai viinilasi kuin kahvilan kahvikuppi. Silti aina välillä voi tehdä lyhyen tripin ”epämukavuusalueelleen”. Näin tein, kun kävin katsomassa nuoruusajan kulmia Myyrmäessä Vantaalla. Myyrmannin yhdestä lukuisista kulmista löytyi Kulmakonditoria, kavereiden kesken Kulmis, joka nettisivuratsauksen jälkeen paljastui isommaksikin perheyritysketjuksi.

Kahvi ja suklaabrownie (yhteensä 5,75 €) kävivät hyvin iltapalasta. Valikoima niin suolaisen kuin makean suhteen oli vähintäänkin riittävä. Suodatinkahvia oli tarjolla kahta laatua. Ei ihme, että paikka oli suhteellisen täynnä tavallisena torstai-iltana. Brownie oli melko onnistunut viritys. Makeutta ja tuhtiuttakin siitä löytyi, sillä jälkikäteen iski pienimuotoinen morkkis makean iltapalan suhteen. Kaveri teki viisaammin ottamalla kanaleivän, jota kehui.

Tällaiset kauppakeskuskahvilat ovat mielestäni vähän luonteettomia, oikeastaan jo lähtökohdiltaan. Toki niillekin on paikkansa, jos haluaa harkitun tauon shoppailulle. Itse pyrin jatkossakin hakemaan harvoilta kahvilakäynneiltäni elämyksiä tyyliin Cafe Regatta.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Kulmakonditoria Myyrmanni
Iskoskuja 3
11600 Vantaa
http://www.kulmakonditoria.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti