sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Splizzeria


Taaz pizzalla? You bet! Mutta tällä kertaa olisi ollut mahdollista ottaa puolikas pizza ja puolikas salaatti, mutta sellaiseen hömpötykseen en tietenkään lähtenyt. Otin sen sijaan kaksi puolikasta eri pizzaa, mutta ei mennä asioiden edelle.

Splizzeria on alun perin Salosta ponnistava fast casual -ravintolaketju, joka pyrkii oikaisemaan ikiaikaisen epävarmuuden ja päättämättömyyden ongelman: minkä pizzan listalta valitsisi ja oliko se jälkeenpäin ajateltuna sittenkään se paras vaihtoehto? Hajautus on järkevää riskienhallintaa! Splizza on siis pizza, jossa on kaksi toisiaan täydentävää puoliskoa eli kaksi maailmaa samalla lautasella, jotka sulavat uunissa yhteen, kuten ravintolan nettisivuilla mahtipontisesti todetaan.

Vaikka ravintola on seisonut Kaivokadulla yli puolitoista vuotta, päädyin sinne vasta nyt ensimmäistä kertaa. Ehkä olen vain luottanut pizzanvalintakykyihini. No, nyt paikka pääsi testiin.


Valintani olivat lopulta yllättävän helpot: Spicy ham ja Chevre pastrami. Edellisessä oli rakastamaani palvikinkkua, minkä lisäksi intialaisittain maustettua maa-artisokkaa ja kevätkaalia, vuohenjuustoa, tomaattivaniljahilloketta sekä tandoori-jogurttia. Jälkimmäisessä oli vasikan pastramia, chevreä, pinjansiemeniä ja rucolaa. Edellinen oli oikein maistuva ja täynnä yllättävän onnistuneita makuja, mutta jälkimmäinen oli vain tylsä ja kuivuneen mauton. Seuralaiseni Cheese & jelly -salaatti yhdistettynä puolikkaaseen Red & green -pizzaan jäi kuulemma myöskin vähän epävarmaksi esitykseksi.


Splizzerian konsepti on mielenkiintoinen ja sinänsä tervetullut. Nyt vain valitettavasti kävi niin, että lopputuote ei mennyt ns. päätyyn saakka. Jälleen kerran on todettava – toistonkin uhalla – että parempaa on tarjolla: menkää esim. Pizzariumiin tai sitten Uudenmaankadun Piece ’n’ Loveen, jossa kävin hiljattain ja josta pääsette pian lukemaan arvostelun.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Splizzeria
Kaivokatu 10
00100 Helsinki
www.splizzeria.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti