tiistai 22. tammikuuta 2019

Klaus K

Klaus K:n brunssi ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen, kun kelailee Helsingin brunssitarjontaa. Siitä huolimatta Klaus K on tarjoillut brunssiansa jo hyvän tovin, peräti vuodesta 2007. Kyseessä alkaa siis olla jo jonkinlainen instituutio.

Klaus K:n brunssi (35 €) koostuu alkupalapöydästä, pöytiin tarjoillusta pääruoasta sekä kehutusta jälkiruokapöydästä. Mehut ja normaali suodatinkahvi kuuluvat hintaan.

Tällaisella monipuolisella brunssilla on hankala koostaa järkevänoloinen kokonaisuus, kun tarjolla on elementtejä niin aamiaisen kuin lounaan puolelta. Ottaako ensin jogurttia myslillä ja sitten lohipastramia ja hunajapaahdettuja juureksia gorgonzolamoussella, vai toisinpäin? Entä missä vaiheessa ottaisi kahvia? No, jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee ja itse asiassa tässähän juuri piilee brunssikonseptin hienous!



Alkupalojen aatelia olivat palvattu porsaanniska, paahdettu kalkkunanrinta porkkana-tyrnihillokkeella, lohipastrami sekä ihastuttava paahdettu myskikurpitsa vuohenjuustolla. Myös pikkelöidyt tillikurkut olivat kesäisen raikas tuulahdus. Sen sijaan ikisuosikki katkarapu-skagen siianmädillä ja mallasleivällä sekä suppilovahvero-taleggiojuustopiirakka, jota piti erikseen keittiöstä pyytää tarjolle, olivat pienimuotoisia pettymyksiä.



Olin lukenut etukäteen, että Klaus K kokeili välillä buffettyylistä pääruokatarjontaakin, mutta se ei ilmeisesti saanut kannatusta, minkä jälkeen pöytään tarjoillut pääruoat palautettiin konseptiin. Minusta se onkin ainoa oikea vaihtoehto tällaisilla vähän arvokkaammilla brunsseilla. Valitsin pääruoaksi paistettua kuhaa ja paahdettua maa-artisokkaa uunitomaattien kera. Simppelin ja mukavan kevyen annoksen ykkösviulun soittajaksi nousi yllättäen kuhan sijaan paahdetut maa-artisokat. Annos ei noussut alkupalojen parhaimpien ruokien tasolle, mutta oli silti suunmukainen kokonaisuus. Vaimoani miellytti punajuuririsotto, joka oli klassisesti yhdistetty vuohenjuustoon. 




”Muistathan jättää tilaa jälkiruoille, olemme suorastaan kuuluisia meidän jälkiruokapöydästämme.” Nämä viisaat sanat olin lukenut etukäteen ravintolan nettisivuilta (kaikki kuvien lautaset eivät ole minun, oikeasti…). Jälkkäripuolen eturiviin nousivat herkullinen mokka-paahtovanukas sekä syntinen piparkakku-taateli Rocky Road.




Klaus K:n brunssimiljöö on miellyttävän rauhallisen oloinen, vaikka respa onkin näköetäisyydellä. Ruskea värimaailma on harmoninen. Tarjoilu sujui pitkälti englanniksi ja oli huomaavaista. Silti kokonaisuus oli mielestäni kaukana täydellisestä. Uuniohrapuuro oli jäähtynyttä, etukäteen odottamastani piirakasta piti tosiaan erikseen kysyä (oli kuulemma unohtunut keittiöön…) sekä Kivikylän nakkien kanssa haluamaani Helsingin sinappia ei löytynyt mistään (en myöskään löytänyt tarjoilijaa siihen hätään). Lisäksi jäi fiilis, että tyhjäksi kaluttujen tarjoiluastioiden täyttämisessä ei varsinaisesti pidetty kiirettä.



Klaus K:n brunssi oli hyvä, mutta ei lajinsa todellinen supertähti. Viime vuoden kärkibrunssit Glassikko ja Bistro O Mat ovat yhden tähden ylempänä, mutta Klaus K on verrattavissa esimerkiksi Tornin brunssin hyvään laatutasoon.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Klaus K

Bulevardi 2-4
00120 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti