torstai 17. syyskuuta 2015

Bank

Entisestä pankkiholvista on saatu tilava ja monipuolinen lounaspaikka lähiseudun kiireisille konttorityöläisille, satunnaisille seminaaripäivän viettäjille ja muille nälkäisille ohikulkijoille. Vaikka paikka sinänsä ei ole erityisen kodikas, on se suosittu: ruuhka-aikana voi olla vaikea löytää vapaata pöytää.

Lounasvaihtoehdoiksi on valittavana neljä vaihtoehtoa ja niistä todennäköisesti jokainen löytää itseään miellyttävän vaihtoehdon. Varma valinta on aina ollut runsas salaattipöytä ja keitto. Tälläkin kertaa päädyin siihen, vaikka muitakin herkkuja oli tarjolla, kuten esimerkiksi itse koottavia tortilloja täytteineen. Salaattipöydästä löytyy moneen makuun sopivia tuotteita, joten siihen on vaikea kenenkään pettyä. Tällä kertaa kuitenkin katkarapukeitto itse säännösteltävän vuohenjuuston kanssa vei ruokataistelun voiton lusikan mitalla. Rapuja oli runsaasti ja juustoa pystyi tosiaan ottamaan ronskimminkin. Kaukana ovat onneksi ne opiskeluajat, jolloin opiskelijaruokalan linjastossa keiton kohdalla joutui etsimällä etsimään sattumia… No, ei palata siihen.

Bankissa on tullut käytyä vuosien varrella useasti, enkä oikeastaan koskaan ole pettynyt. Miinuksia en ole löytänyt, kun kerran kahvi ja pieni jälkkärikin kuuluvat kohtuulliseen lounashintaan. Itsepalveluperiaatteen vuoksi Bankissa voi rykäistä lounaansa pikaisestikin, tietysti riippuen jonoista. Tätä piirrettä arvostanevat suurin osa kävijöistä. Koska ruoka on mainiota, miljöö mukavan erilainen ja hintatasokin hyvällä tasolla, voi ravintolaa helposti suositella.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Ravintola Bank
Unioninkatu 20
00130 Helsinki
http://www.ravintolabank.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti