Strindberg Bakficka

Bakficka kuuluu klassista eurooppalaista koulukuntaa edustavaan Strindbergin ravintolakokonaisuuteen. Strindbergin ja sen turisteja houkuttelevan terassin olen onnistunut kiertämään toistaiseksi, mutta nyt tuli käytyä kahdesti Galleria Esplanadin hiljaisen toisen kerroksen Bakfickanissa, joka tarjoilee omien sanojensa mukaan rehtejä kotiruokalounaita.

Paikka on heti vähän hassun oloinen. Aika pieni ja avara tila, jossa suuret lasiseinät näyttävät vastapäisen sushiravintolan ja kauppakeskuksen koko komeudessaan. On muutama loossi, yksi korkeampi pystybaaripöytä ja useampia normipöytiä peremmällä. Myyntitiski on heti ovensuussa. Hämmennyksemme huomattuaan myyjä vinkkasi, että ensin tulisi hakea valittavat ruoat, sitten ne tullaan maksamaan tiskille. Selvä se. Paikan logistisista järjestelyistä vastaavan päällikön on syytä katsoa itseään useampaan otteeseen peiliin (ravintolan takatilasta näytti löytyvän iso sellainen). Lounaslinjasto nimittäin alkaa pienestä nurkkauksesta, jossa mahtuu operoimaan yksi ihminen kerrallaan muiden ihmetellessä, miten päin tässä oikein tulisi toimia. Vähän haastavaa ja hidasta, eikä se johdu pelkästään ensimmäisen käyntikerran hämmennyksestä.

Ensimmäisellä kerralla söin ylikypsää häränrintaa pippuri-kermakastikkeella, lohkoperunoita ja vihanneksia (10,20 €). Eikö kuulostakin oikein hyvältä? Ruokahaluja herättävä menu olikin oikeastaan se syy, miksi ylipäätään menimme ravintolaan kyseisenä päivänä. Lopputulos ei kuitenkaan vastannut miltään osin odotuksiamme – eivätkä edes säällisiä laatukriteerejä. Perunat olivat jäähtyneitä, lihat huonolaatuisia ja vihannekset mauttomia. Erityisesti liha jäi harmittamaan. Noin joka kolmas pala jäi syömättä. Läskiä ja sitkeitä rustoja. Toisella kerralla otin burgundinpataa ja riisiä (10,20 €). Taas sama juttu. Kaikki oli vähän jäähtynyttä ja liha vain vaivoin edelliskertaa laadukkaampaa. Molemmilla kerroilla salaatit voittivat pääruoan, mutta se kertoo vain enemmän pääruokien tasosta kuin salaateista itsestään. Kahvin sai jälkkäriksi.

Hienostomaiselta, jopa yläluokkaiselta, kalskahtavasta nimestään huolimatta Bakficka ei jättänyt mitään kerrottavaa jälkipolville. Viereinen sushipaikkakin lienee parempi valinta.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Strindberg Bakficka
Pohjoisesplanadi 33 (Galleria Esplanad)
00100 Helsinki
http://www.strindberg.fi/bakficka

Mashiro

Monet meistä assosioivat japanilaisen ruoan sushiin. Se on sääli, mutta toisaalta ihan ymmärrettävää. Sitä on tarjolla, välillä vähän liiaksikin. En aio heittäytyä japanilaisen ruoan asiantuntijaksi, koska siihen eivät rahkeet riitä, mutta tiedostan toki, että maa tarjoaa rikkaalla ruokakulttuurillaan paljon muutakin kuin lohinigireitä. Tämä mielessämme otimme sporan alle ja suuntasimme kohti Vallilaa. Olimme saaneet vinkin ravintolasta suoraan Mashiron omistusportaasta, joten pakkohan mesta oli käydä kokeilemassa, vaikka Vallilan kulmat eivät ihan normaaliin elinpiiriin kuuluneetkaan. Paikka on ollut taifuunituulten riepottelemana viime vuodet, sillä tiloissa on toiminut niin Hoshito kuin Beniya. Niissä en kuunaan käynyt.

Sushien sijaan Mashirossa keskitytään donbureihin. Ei se mitään, minäkään en ollut aiemmin niistä kuullut. Se tarkoittaa kulhoista tarjottavaa ruokaa, jossa täytteet on aseteltu riisikeon päälle. Päädyin Toku-Aburidoniin. Sillä saa liekitettyä lohta, katkarapuja ja – tietysti riisiä (12,50 €). Seuralaiseni skippasi ravut, muuten annos vastasi omaani (Lohi-Aburidon; 9,90 €). Annoksia odotellessa pystyi skannaamaan nopeasti pienen tilan: 6 pöytää, noin 15 asiakaspaikkaa. Tiivistä varmasti on, kun on täyttä. Nyt perjantaina alkuillasta ei ollut. Miljöö oli kovin kolho, mutta kuitenkin kivan valoisa suuren ikkunan vuoksi.

Annoksiamme tehtiin koko ajan silmiemme edessä avokeittiössä. Lopulta ne ojennettiin pöytään. Ulkonäkö ja tuoksu: ruokahalua kiihottava. Makumaailma ja purutuntuma: säväyttävä. Lopputulos: voittaa sushit – vähintään vaihtelun vuoksi! Pääroolissa ollut liekitetty lohi oli saatu suussa sulavaksi ja rapujakin oli ilo syödä. Kokonaisuus oli erittäin onnistunut. Jopa pöydässä ollut soija tuntui tavallista paremmalta!

Annos oli juuri sopivan kokoinen: ei liian täyttävä, ei liian köykäinen, vaan juuri parahultainen. Hinta-laatusuhde nousi positiiviseksi kohtuullisilla hinnoilla.

Mashiro tuntuu löytäneen niche-segmentin Helsingin ravintolatarjonnassa. Toivottavasti mangaintoilijat ja muut herkkusuut löytävät tiensä Vallilaan ja sitä kautta pidentävät ravintolan ikää lähemmäs japanilaisten keski-ikää.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Mashiro
Mäkelänkatu 22
00510 Helsinki
http://www.mashiro.fi/

Ravintola OX

Kaartinkaupunki, täsmällisemmin sanoen Pikku-Roban ympäristö, on viime aikoina tehnyt täydellisen kasvojenkohotuksen ravintolamielessä. Aikojen saatossa melko tylsäksi muuttuneelle alueelle on sittemmin syntynyt uusia mielenkiintoisia rafloja, osa tietysti jo tässä vaiheessa varttuneempaan ikään ehtineitä. Näistä mainittakoon Pastis, Spis, hotelliravintola Krog Roba, The Mess ja viimeisenä Vinkel. Ei tietenkään voi olla mainitsematta alueen kiintotähteä Juurta ja sen pikkusisarta Latvaa.

Kun puhutaan OXista, olisi väärin unohtaa sen tiloissa aiemmin toiminut Beefy Queen Jambo. Legendan määritelmää jaetaan näinä aikoina turhankin hövelisti, mutta yli 40 vuotta pihvejä paistanut ravintola on sen epäilemättä ansainnut. Kyseinen mesta yhdisti pihvilounaan äärelle niin herrat, narrit kuin kaikki muutkin. BQJ oli niitä harvoja paikkoja, jossa pystyi näkemään suuren asianajotoimiston osakkaan rakennusalan ammattilaisen vieressä nauttimassa mehevästä pihvistään. Mutta ei tässä nyt muistella menneitä, vaan siirretään katse vahvasti preesensiin.

Patisseriestään tunnettujen Teemu Auran, Markus Hurskaisen ja kumppaneiden luotsaama 40-paikkainen ravintola avasi ovensa maaliskuun loppupuolella. Joka-aamuinen työmatkani kulkee Pikku-Robaa pitkin, joten ravintolan uudistustyömaa tuli tutuksi. Eräänä sateisen sumuisena aamuna päätin, että käyn testaamassa keittiön antimet sekä lounaan että illallisen merkeissä.

Ensimmäinen käyntikerta osui perjantai-illalle. Paikka oli melkein tyhjillään, mutta alkoi täyttyä illan mittaan. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun olimme ensimmäisten joukossa liikkeellä. Alkuun otettujen cava-lasillisten aikana oli hyvä miettiä, mitä sitä söisi. Pöytään tuotiin myös uunituoretta seesamilla ja fenkolilla maustettua leipää sekä siihen hyvin mätsäävää levitettä. Väkevä startti!

Otin viralliseksi alkupalaksi porsaankieltä ja -korvaa (15 €). Sitä komppasivat punajuuri ja parmesaani. Vaimoni otti luonnollisesti tartaria, tällä kertaa karitsasta tehtyä (16 €). Annoksessa oli myös paahdettua mantelikreemiä ja dukkah-mausteseosta. Annokset olivat kuin taideteoksia. Makumaailma ei juurikaan hävinnyt esteettiselle ulkonäölle, mutta omalla kohdallani kenties maut hieman puuroutuivat keskenään, kun taas toisessa annoksessa herkälle tartarille olisi tullut jättää isompi rooli. Nyt dukkah ampui hieman yli.

Herkullisten alkuruokien jälkeen oli pääruokien aika. Sain eteeni ankkaa kahdella tapaa: paahdettua ankanrintaa ja ankankoipea (28 €). Tummanpuhuvan annoksen pohjalla oli makua antamassa sitruuna-kanaliemi. Tämän annoksen kohdalla voi ulkonäöstä olla montaa mieltä, mutta maut olivat edelleen aivan ensiluokkaisia. Vaimoni otti mausteista paahdettua myskikurpitsaa, quinoaa, savustettua jugurttia ja fetajuustoa (23 €). Kokonaisuus oli tasapainoinen ja suunmukainen.

Pääruokien kanssa suositellut viinit natsasivat ruokien kanssa loistavasti, kuten odottaa sopii. On ilo (ja jossain määrin myös helpotus) jättää viinivalinnat osaavan ja asiasta innostuneen henkilökunnan huoleksi. Viinejä sai myös maistaa etukäteen ennen valintapäätöstä, mikä on hienoa.

Toinen käyntikerta osui seuraavalle viikolle lounasaikaan. Olin jo etukäteen päättänyt ottaa OX burgerin “ras el hanout” (15,90 €). Sitä ennen pöytään tuotiin illalliselta tuttua leipää ja levitettä. Edelleen hyvää. Burgeri paljastui simppeliksi kokonaisuudeksi, mutta oli siitä huolimatta – vai peräti juuri sen takia – äärettömän herkullinen. Ehdottomasti paras lounashampurilainen koskaan. Ja samalla yksi parhaista ikinä syömistäni hamppareista. Sämpylä oli briossimainen ja täydellinen tarkoitukseensa. Burgerin välissä oli mehevän paksu, täydellisesti paistettu pihvi, jonka päällä oli sulanutta maukasta juustoa. Paljon muuta siinä ei sitten ollutkaan. Eikä muuta tarvittukaan. Poissa olivat välistä pursuava ja kaiken alleen peittävä majoneesi sekä esim. tähän aikaan vuodesta yleensä tarjoiltavat puoliraa’at tomaattiviipaleet. Mitä enää voi sanoa? Helvetin hyvä ja esimerkillinen bursa, jota itse asiassa fiilistelen vieläkin. Burgerin kanssa tarjoiltiin erillisellä lautasella sumakilla maustettu raikas salaatti. Sekin todella hyvää.

Tarjoilu sujui molemmilla kerroilla rennon ammattimaisesti. Ei pönötetä, koska siihen ei ole mitään syytä, mutta tehdään kuitenkin hommat oikein. Ravintola on intiimi koostuen kahdesta tilasta. Interiööri on riisuttu, seinät harmaata aaltopeltiä. Avokeittiö luo kivasti fiilistä.

OX vakuutti meidät. Seuraavan käyntikerran syy voisi olla Never ending (100 €). Se ei tarkoita mitään roisia, vaan loppumatonta menua, jossa syöjä päättää, milloin viheltää pelin poikki. Kuulostaa mielenkiintoiselta ”haasteelta”. Täytynee tosin säästää vähän viikkorahoja vielä!

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Ravintola OX
Pieni Roobertinkatu 13
00130 Helsinki
http://www.restaurantox.fi/

Goodwin The Steak House

Nauta kylpee tyytyväisenä Etelärannan auringossa. Turistit ottavat kuvia. Jotkut istuvat penkille viereen. Täytyy sanoa, että jos joskus perustan ravintolan, hankin samanlaisen valokuvausmagneetin ravintolani eteen. Goodwinin tarina alkaa Tallinnasta vuonna 2009. Sittemmin ilmeisen onnistunut rantautuminen on suoritettu myös Suomenlahden pohjoispuolelle. Tallinnan Goodwinissä en ole käynyt, mutta Helsingin sisartoimipisteessä muutaman kerran. Tämä kirjoitus pohjautuu kahteen lounaskäyntiin tämän kevään aikana.

Elämäsi paras pihvi. Näin lukee ulkona olevassa kyltissä sekä vielä vahvistuksenomaisesti pöydässäni olevassa paperisessa alustassa. En tulkitse kirjoituksia tosiasiaväittämiksi, jotka tulisi osoittaa tosiksi, vaan enemmänkin kaupallisen kehumisen ilmauksiksi.

Ensimmäisellä käyntikerralla otin liikelounaan (19,50 €). Siihen kuului joko alkusalaatti tai -keitto, pääruoka lisukkeineen sekä kahvi. Kermainen sienikeitto, flank steak marmoroidusta naudanlihasta ja lisukkeeksi kylkeen Dorblu-juuston sävyttämää muusia (iänikuisten ranujen sijasta). Siinä olivat valintani. Keitto oli kohtuullisen maistuva viritys. Tarjoilija toi sen mukana muutaman leipäpalan ja valkosipulilevitettä. Levite maistui, mutta leivät olivat yhdentekeviä – tosin keittoa ne komppasivat hyvin. Flank steikkini (naudan kuvetta suomeksi, tarkistin ”kartasta”) oli ihan laadukkaasti tehty, mutta ei välttämättä herättänyt sen suurempia intohimoja – saati, että olisi yltänyt huudettuun lupaukseen. Kuvassa annos näyttää vähän reppanalta, mutta se johtuu osittain siitä, että annokseen luonnollisesti kuuluva kastike tuotiin pöytään vähän myöhässä, kuvan ottamisen jälkeen. Sitä toki pahoiteltiin. Ruoan jälkeinen kahvi tarjoiltiin tyylikkäässä lasissa.

Seuraavalla kerralla testasin uutuuden eli ns. express-lounaan. Sitä ei ilmeisesti vieläkään mainosteta nettisivuilla, mutta ravintolan ulkopuolella on sitä mainostava kyltti. Tarjolla oli stroganoffia riisillä tai muusilla. Kun alkuun otti vielä salaattipöydän, sai setistä maksaa 12 euroa. Eri variaatioita oli tarjolla. Salaattipöytä oli aika köykäinen ja haki vielä omaa rooliaan. Stroganoff muusin kanssa sen sijaan pelitti verrattomasti. Simppelissä annoksessa olivat maut kohdillaan, kastiketta myöten. Se myös voitti flank steakin aiemmalta kerralta.

Tarjoilijoita riitti palvelemaan pihvinnälkäisiä asiakkaita, mitä ei voida aina pitää itsestäänselvyytenä. Välillä tuntui, että tarjoilijoita oli enemmän kuin lounastavia asiakkaita. Se ei kai pidemmän päälle ole hyväksi. Miljöö on kaikessa ruskeudessaan varmaa jenkkisaluunatyyliä.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Goodwin The Steak House
Eteläranta 14
00130 Helsinki
http://www.steak.fi/

4 Deli ”hodaribaari”

4 Deli on Tampereen kauppahallissa olevan legendaarisen Ravintola 4 Vuodenajan herkkupuoti. Ravintolahan on tunnettu käsite kautta Suomenniemen. Paikan ranskalaisen kalakeiton (14 €) vuoksi ollaan valmiita tekemään pyhiinvaellusmatkoja pidemmältäkin. Itsekin olen Tampereen visiiteilläni keiton mainioksi todennut.

Kauppahallissa riittää aina väkeä ja varsinkin 4 Vuodenajan valtaama nurkkaus on käymilläni lounaskerroilla ollut aina täynnä. Niin tälläkin kertaa. Olimme kuitenkin saaneet paikallisilta kontakteilta vihjeen kokeilla hodareita. Ravintolan naapurissa operoiva Deli valmistaa laadukkaita raakamakkaroita ja muita herkkuja. Sittemmin se on haistanut katuruokatrendin suoman mahdollisuuden ja ryhtynyt täyttämään omalta osaltaan selvää markkinarakoa hot dog -tuotteillaan.

Ruuhkassa ja toisella silmällä vapautuvaa paikkaa etsien valitsin listalta annoksen nimeltä Ranskalainen: patonki, makkara, talon savustettua possukylkeä, karamellisoitua sipulia ja talon sinappia (8 €). Jo ensipuraisulla huomasi, että nyt ei olla tekemisissä b-luokan tavaran kanssa. Laadukkaan täyslihamakkaran purutuntuma ja makuelementit olivat kuin toiselta planeetalta. Ainoan miinuksen annan tuotteen hankalasta syömisestä, mikä on toisaalta yleisemminkin katuruokailun ”ongelma”. Sinapit poskella pystyi kuitenkin seuraamaan hallin ihmisten elämöintiä.

Hodaribaari tuo kivan lisävaihtoehdon pääravintolan tarjonnalle. Sitä voikin suositella erityisesti tilanteisiin, joissa nälkä ei kurni liian vaativasti vatsassa tai jos aikataulu vaatii tavallista ripeämpiä otteita.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

4 Vuodenaikaa & 4 Deli
Hämeenkatu 19
33200 Tampere
http://4vuodenaikaa.fi/

Rataskaevu 16

1/656. Tallinnan ykkösravintola matkailusivusto TripAdvisorin mukaan. Arviointejakin on lähemmäs 3000, joten se ei ole vain muutaman humalaisen suomalaisturistin päähänpiston lopputulos. Vajaa 3000 arvioitsijaa ei voi olla väärässä, eihän?

Olen jo useamman vuoden ajan katsellut ennen ulkomaanmatkoja TripAdvisorista suositukset kunkin kohteen ravintoloista. Sitä kautta on löytynyt parhaimmat ravintolat niin Reimsista, Lissabonista kuin Sienastakin. Joku voi väittää, että on tylsää, kun tietää, mihin aikoo mennä syömään. Itse en näe asiaa samalla tavalla. Ruokailu on yksi tärkeimmistä asioista reissussa, enkä aio asettaa niin keskeistä asiaa suuren epävarmuuden alle ja sattuman päätettäväksi. Sitä paitsi emme ikinä olisi löytäneet sitä granadalaista ravintolaa – yhtä huikeimmista ravintolakokemuksista ikinä – pelkästään hortoilemalla kaduilla ja toivomalla parasta.

Päiväristeilyllä Tallinnassa: tekninen maissaoloaika neljä tuntia, käytännössä vajaa kolme. Siinä ehtii juuri mainiosti käydä syömässä hyvin. Mutta minne mennä? Tutuiksi ovat vuosien varrella tulleet useammat paikalliset ravintolat, joista mainittakoon Moon, Kukeke, Klaus Kohvik, Sesoon, F-Hoone, Mekk, Kolm Sibulat, Vegan Restoran V, Fabrik, NOA ja tietysti kruununjalokivenä Peetri Pizza. Nyt päätimme antaa valintavastuun TripAdvisorille ja sen ykköseksi paljastui tosiaan Rataskaevu 16, joka ei soittanut minkäänlaisia kelloja meillä. Soitto kaverille paljasti jo jotain: kuulemma hyvä. No, mennään sinne. Tekemämme pöytävaraus (maanantai-iltapäivänä kello kolme) oli muuten tarpeellinen, sillä ovelta käännytettiin väkeä pois taajaan.

Alkuun laatusiideri (5 €) jano- ja nautintojuomaksi, sillä olimmehan ulkomailla ja takana pitkä kävely satamasta vanhaan kaupunkiin Raatihuoneen torin taakse, missä ravintola sijaitsee. Jaoimme aluksi vaimon kanssa kiinteän alkupalan, joka oli siemenleipää, härkäpaputahnaa, kurkkua, tomaatteja, rucolaa ja mustaviinimarjakastiketta (4,90 €). Se oli minusta kaikin puolin tylsä annos, mutta vaimo tykkäsi. Olen enemmän keittoihmisiä. Keitot ovat mielestäni mitä parhainta alkupala-ainesta, joten otin peltoviiriäislientä ja sienipiirakkaa (5,40 €). Liemi oli oivallisen maukas ja sienipiirakkakin ihan ok. Vaimo otti kurpitsakeiton mozzarellalla (3,50 €). Oli kuulemma maistuvaa.

Pääruoaksi valitsin grillattua porsaanfileetä ja savujuustoperunakakkua, joita komppasivat ruusukaali ja sinappikastike (9,80 €). Esteettinen annos ei ihan yltänyt voittavaan kategoriaan, mutta ajoi toki asiansa. Silti katselin hieman himoiten vastapäistä naudan sisäfilettä bataattisoseella, pavuilla, kirsikkatomaateilla ja tattikastikkeella (15,70 €). Annosta kuvailtiin sanoilla ”tosi hyvä”, mihin lopputulokseen itsekin päädyin maisteltuani pari haarukallista.

Tässä vaiheessa olimme jo sen verran kylläisiä, että päätimme puolittaa jälkiruoan. Minä sain valita sen. Köyhät ritarit vadelmajäädykkeellä ja karamellikastikkeella (3,80 €) siispä. Hauska ja oikein suunmukainen annos. Ja täysin riittävän kokoinen jaettavaksi. Hyvä lopetus!

Ravintolasta jäi vähän ristiriitainen fiilis. Itse en ihan täysin vakuuttunut ruoasta, mutta toisaalta härväsin vähän annosvalintojeni kanssa. No pain, no gain. Vaimo tykkäsi tosi paljon, mutta hän etenikin valintojensa puolesta yllätyksettömämmällä linjalla. Palvelu oli kuitenkin parasta pitkään aikaan, ihan huippuluokkaa. Ystävällistä, aitoa, hymyilevää, välittävää, jutustelevaa. Annokset olivat kauniisti aseteltuja ja koristeltuja, mikä viestii keittiöhenkilökunnan ammattiylpeydestä ja intohimosta työtään kohtaan. Alla oleviin tähtiin ovat vaikuttaneet meidän molempien mielipiteet – siksi neljä tähteä ruoasta. Selvästi muutkin suomalaiset ovat TripAdvisoriin tutustuneet, sillä muiden härmäläisten kanssa täytimme pienehkön etusalin keskenämme. Niin tosiaan, nettisivut ja ruokalista toimivat myös suomeksi.

Rataskaevu 16 ei kyykännyt pahasti, mutta ei näkemykseni mukaan kuitenkaan pystynyt lunastamaan kovin odotuksin ladattua ykkössijaansa. Kaupungista löytyy muitakin todella hyviä ravintoloita, mikä toisaalta kertoo enemmän Tallinnan elävästä ja hyvinvoivasta ravintolaskenestä kuin Rataskaevu 16:n huonoudesta. Jo pelkän sijainnin ja palvelun vuoksi voi paikkaan kuitenkin mennä nauttimaan kiireettömästä vapaapäivästä. Kokonaislasku jäi 65 euroon, mikä on todella vähän kahdesta laatusiideristä, kahdesta viinilasillisesta, kolmesta alkuruoasta, kahdesta pääruoasta, jälkiruoasta ja kahdesta kahvista. Vai mitä?

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Rataskaevu 16, Tallinna
http://rataskaevu16.ee/fi/

La Torrefazione

Vaikka on ankeahko arkiaamu, voi siitä yrittää ottaa mahdollisimman paljon irti. Silloin pitää vain toteuttaa isäni ärsyttävyyksiinkin asti hokemaa sanontaa: ylös, ulos ja lenkille. Tässä tapauksessa ”lenkki” korvataan siirtymällä aamiaiselle frendin kanssa. Tällainen pienimuotoinen elämys tuo kivasti vaihtelua arkisen aherruksen keskelle. Aleksanterinkadun La Torrefazione, tuttavallisemmin La Torre, sydänystävien kesken Torre, valikoitui kohteeksi lähinnä sen loistavan sijainnin vuoksi. Ovet avataan puoli kahdeksalta, mikä sopi meille mainiosti – olimme jopa pari minuuttia ennen ovien avaamista mestoilla. Tyhjä Aleksanterinkatu on muuten aikamoinen näky!

Otimme molemmat kolmen vaihtoehdon listalta Bagel-aamiaisen (12,50 €). Se pitää sisällään jogurttiannoksen tuoreilla hedelmillä, vapaavalintaisen mehun ja kahvin sekä luonnollisesti bagelin, jonka sai täyttää kylmäsavulohella, tuorejuustolla, marinoidulla punasipulilla ja vihanneksilla.
Kahvin ja mehun sai heti mukaan tiskiltä tilauksen yhteydessä, muut palaset tuotiin pöytään myöhemmin. Aamiainen oli kokonaisuudessaan hyvä – ei enempää eikä vähempää. Bagel kylmäsavulohella oli suunmukainen, mutta ehkä parasta oli kuitenkin raikas jogurtti hedelmillä ja mangokastikkeella. Myös kahvi toimi, kuten odottaa sopii.

Olen huomannut, että aina kun aamiaisen tai minkä tahansa aterian jälkeen on fiilis, että olisipa vielä vähän lisää syötävää, niin silloin on syönyt juuri sopivasti. La Torren aamiainen ei ole ylitsepursuava, vaan juuri parahultainen huomioiden nimittäin se tosiasia, että aivan hetken päästä pitäisi taas olla tuottava työpöydän ääressä.

La Torren aamiainen ei noussut lähellekään esim. Fazerin kokonaisvaltaista herkkuaamiaista, mutta ehkä sen ei tarvitsekaan. Ne ovat vain erilaisia. Hyvällä sijainnilla, pöytään tarjoiltuna sekä laadukkaalla kahvilla La Torre pärjää kyllä jatkossakin.

Täydellisen vaikutelman saamiseksi kävin testaamassa myös paikan tarjoaman lounaan. Ajan henkeä mukaillen tarjolla oli ramen-keittoa. Sinänsä outoa: paikka henkii Italiaa ja tarjolla on Aasiasta kotoisin olevaa ramen-keittoa. Härkäramen (muistaakseni 10,90 €) oli täydellisen lussu tekele. Liemi, joka on annoksen juju, oli kohtuullista – muu ei edes sitä. Itseänikin voi syyttää, kun valitsee tällaisessa paikassa esim. pastan sijasta aasialaisen keiton. Paljon parempia rameneita on tullut maistettua esim. Fat Ramenissa. Muutenkaan lounaan hinta-laatusuhde ei toimi. Hinnat ovat yli lounarin eikä kahvi kuulu hintaan. Pari kuivunutta focaccia-palaa Oivariinilla(?!) ei pelasta.

La Torre ei ole minua vakuuttanut koskaan, kuten ei myöskään paikan palvelukulttuuri. Kyllä siellä silti voi aika ajoin käydä, onhan ravintola kuitenkin keskeisellä paikalla ja suurista ikkunoista voi kivasti kurkkia keskustan vilinää.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

La Torrefazione
Aleksanterinkatu 50
00100 Helsinki
http://www.latorre.fi/