Noahan on myös tunnettu siitä, että se ei sijaitse perinteisesti Tallinnan vanhassa kaupungissa, mutta ei toisaalta myöskään trendikkäämmillä keskustan lähialueilla. Ei, se sijaitsee noin 10 kilometrin (taksimatkan) päässä lahden toisella puolella. Sinne siis.
Noan ruokalista on epäortodoksisesti rakennettu: kaikki annokset löytyvät neljän eri symbolin alta, joita ovat kasvis, kala, liha ja jälkiruoka. Erillisiä alku- tai pääruokia ei ole. Annoksen koon arviointia kuitenkin helpottaa annosnimien perästä löytyvä ”makkara” (joku on kutsunut niitä parsatangoiksi). Näitä makkaroita voi olla yhdestä viiteen. Yksi maksaa kuusi–seitsemän euroa ja hinta kertaantuu makkaroiden lukumäärän kasvaessa.
Ruokalistaa selatessamme huomasimme, että olimme etukäteen fiilistelleet ruokalistaa ja tehneet alustavia valintoja vesi kielellä täysin turhaan, sillä käteemme iskettiin aivan eri listat. Eivät olleet päivittäneet suomenkielisiä nettisivuja, voi meitä turakaisia! Kaikesta huolimatta saimme päätöksiäkin aikaiseksi: vaimolle tonnikalasalaatti (13 €), minulle jonkinlainen mukaelma fish & chipsistä (13 €). Vaimon annos oli aikamoinen taideteos ja myös mauiltaan onnistunut: raikas ja tuore. Oma annokseni oli suhteellisen epämääräisen näköinen ilmestys, mutta se pääasia – eli maku – oli ihan paikallaan. Herkullisista ranskalaisista erityismaininta.
Pääruoan valitsin hyvin poikkeuksellisesti kasvispuolelta, enpä muista tällaista aiemmin tapahtuneen. Viimekesäiseltä Italian matkalta jäi jonkinlainen outo kaipuu laaturisottoon. Näin ollen otin punajuuririsoton vuohenjuustolla ja pinjansiemenillä (19 €). Annos näytti siltä kuin Yoda ja Mr. Spock olisivat viettäneet hurmeisen kokkaussession keittiössä. Kaikessa erikoisuudessaan annos oli varsin oivallinen, mutta ei varsinaisesti enempää. Vaimoni valitsi listalta ”poltettua” munakoisoa, vuohenjuustorahkaa ja vihanneksia (13 €). Enää ei yllätä, että tämäkin annos näytti aika mielikuvitukselliselta. Maut olivat kuulemma hyvässä tasapainossa ja kokonaisuutta ryyditti miellyttävä savunmaku.
Jälkiruoaksi eteeni tuotiin raparperilla ryyditetty ”Oreo”-kakku kurpitsansiemenjäätelöllä (7€). Aikamoista! Jälkiruokani suhteen onkin rehellisyyden nimissä todettava, että nyt lähti mopo käsistä. Maut eivät enää olleet hallittuja, vaan kokonaisuus lässähti kuriositeetin puolelle. Vaimoni teki tapojansa mukaillen hieman turvallisemman valinnan eli otti mansikka-pannacottaa basilikajäätelöllä (7€). Kuulemma tasaisen varma esitys.
Parasta Noassa on ympäristö. Tarkoitan sillä erityisesti paikkaa, jossa ravintola sijaitsee. Suurista ikkunoista avautuu huikea näkymä merelle ja Tallinnan edustalla olevalle lahdelle. Vastarannalla häämöttää Viron pääkaupunki, joka varsinkin pimeään aikaan erottuu valoillaan selvästi. Satuimme saamaan ravintolan parhaat paikat eli yhden ikkunapöydistä. Kun siihen lisää ilta-auringon ja sen jälkeisen auringonlaskun, voidaan sanoa, että näkymät olivat ensiluokkaiset. Sisältä miljöötä voisi kuvailla lämminhenkiseksi ja kodikkaaksi. Tasoja on muutamia, joten suurin pirtein joka pöydästä saa siivunsa ikkunoiden takaa aukeavasta näkymästä.
Keittiön ote on kivan visionäärinen, rohkeutta ja ideoita löytyy selvästi. Välillä tosin iskee fiilis, että olisiko vähemmän enemmän? Tarjoilu oli persoonatonta ja kiireisen oloista. Kahden hengen illallisen (kolme ruokalajia, kaksi lasia viiniä) hinnaksi muodostui 107 euroa, joka ei ole erityisen edullista Tallinnan hinta-asteikolla. Noa on kuitenkin paikka, jossa jokaisen vakituisen Tallinnan kävijän kannattaa edes kerran elämässään käydä!
Ruoka |
Kokemus |
Hinta-laatu |